Juhani Hinkkasen kotisivu


Aloitussivu

Arkiston pääsivu

Luetut kirjat 1975-1983

Aikamatkustuksen teoriasta ja aivan erityisesti käytännöstä

Tähtien kuninkaat ja galaktiset imperiumit eli avaruusoopperaa traditionaalisesti

Kun kuolema korjasi kirjailijan

Katkelmia Kosmoskynän pääkirjoituksista 1984-1986

Suomen tieteiskirjoittajat

Kaikkiruokaisen päiväkirja (Aikakoneessa)

Hinkkasen arkisto:

Kun kuolema korjasi kirjailijan



Tämä artikkeli ei lehtemme totutusta linjasta poiketen käsittele tieteiskirjallisuutta vaan dekkareita, tarkemmin sanoen aivan erillistä ja hyvin pientä rikoskirjallisuuden ala-genreä, jota voisi kutsua vaikkapa fandom-murhaksi. Näissä teoksissa rikos tapahtuu tieteiskirjailijoiden ja fanien piirissä, usein science fiction-kongresseissa. Aiheesta kirjoittaneiden kirjailijoiden motiivina näyttää useimmiten olleen tarve propagoida tieteiskirjallisuutta ennakkoluuloisille ja alasta tietämättömille lukijoille, näin ainakin mitä ilmeisimmin genren varhaisimmassa edustajassa, Anthony Boucherin (1911-68) romaanissa Rocket to the Morgue (1942), joka alunperin julkaistiin salanimellä H.H. Holmes.

Sen ilmestyessä elettiin Yhdysvalloissa tieteiskirjallisuuden ensimmäistä todella merkittävää nousukautta. Science Fictionia julkaistiin lähes yksinomaan halvoissa räikeännäköisissä lukemistolehdissä jotka jo pelkillä nimillään peloittivat vähänkin vakavamielisemmät kaunokirjallisuuden ystävät: Amazing Stories, Super Science Stories, Thrilling Wonder Stories, Astonishing Stories, Astounding Science Fiction ja toistakymmentä muuta, joista John W. Campbellin toimittama Astounding edusti ajan tieteiskirjallisuuden terävintä kärkeä. Myös ensimmäiset science fiction kongressit oli järjestetty ja ne olivat herättäneet huomiota harrastajapiirien ulkopuolellakin, olivathan mm. Time ja New Yorker kirjoittaneet niistä, samoin kuin fandomista yleensä. Aika tuntui täten kypsältä aktiiviselle lähetystyölle ja niinpä Boucherkin keskeyttää tuon tuostakin romaaninsa toiminnan antaakseen henkilöidensä luennoida toisilleen eli tosiasiassa lukijoille tieteiskirjallisuudesta, sen historiasta, fandomista ja coneista.

Mutta minkälainen tämä romaani on dekkarina? Valitettavasti melko keskinkertainen. Boucher ei koskaan ollut hyvä romaanikirjailija. Hän oli merkittävämpi novellistina, toimittajana ja kriitikkona. Kyseessä on suljetun huoneen murha, joka selvitetään sinänsä mallikkaasti mutta se, mikä teoksessa on kiinnostavaa on Boucherin omakohtaiseen kokemukseen perustuvat kuvaukset tieteiskirjailijoiden, toimittajien ja agenttien maailmasta, samoin kuin silmäykset fandomin puolelle. Rocket to the Morgue on yhdellä tasolla myös avainromaani sillä useimmilla sen henkilöillä on vastineensa todellisuudessa. Tunnistettavissa ovat ainakin Robert Heinlein, Edmond Hamilton, L. Ron Hubbard ja John W. Campbell samoin kuin Boucher itse. Myös teoksessa mainittu Ma¤ana Literary Society oli todella olemassa. Se oli Yhdysvaltain länsirannikolla vaikuttaneiden tieteiskirjailijoiden vapaamuotoinen yhdistys, johon useimmat edellämainitut kirjailijat kuuluivat.

Tuottiko Boucherin käännytystyö tuloksia, siitä ei ole tietoa. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen alkoivat maailmansodan vaikutukset tuntua myös tieteiskirjallisuudessa. Paperipula teki lopun useimmista sf-lehdistä, vuoden 1945 alussa niitä oli jäljellä vain seitsemän ja useimmat niistäkin olivat harventaneet ilmestymisensä neljään numeroon vuodessa. Lisäksi olivat monet parhaista kirjoittajista, mm. Heinlein, Hubbard, L. Sprague de Camp, Jack Williamson, C.M. Kornbluth, Frederik Pohl ja Isaac Asimov joutuneet joko armeijaan tai muihin sota-ajan tehtäviin, ja yhtäläisessä lamassa oli myös fandom.

Uusi nousu alkoi pian sodan päätyttyä ja jo 1946 oli kaupoissa seuraava tieteiskirjallinen murha, Wilson Tuckerin (1914-) ensiromaani The Chinese Doll. Se sisälsi suuren määrän viittauksia nimeltä mainittuihin faneihin ja fanzineihin, jotka herättivät ihmetystä kirjan arvostelleissa alaa tuntemattomissa kriitikoissa ja luultavasti vielä enemmän pahaa-aavistamattomissa tavallisissa lukijoissa, jotka tuskin tiesivät teoksessa mainittujen monistettujen julkaisujen nimiltään "Le Zombie" ja "Rosebud" olevan todella olemassa. Tuckerin romaani menestyi kohtalaisen hyvin ensiromaaniksi mutta samaa ei voinut sanoa Mack Reynoldsin (1917-1983) debyytistä The Case of the Little Green Men (1951), joka on ensimmäinen nimenomaan tieteiskirjallisuuden maailmankongressiin sijoittuva dekkari. Se katosi jälkiä jättämättä eikä siitä tiettävästi ole milloinkaan otettu uutta painosta.

Nyt olivat lähetystyön ajat ohi. Tieteiskirjallisuus oli 1950-luvulle tultaessa noussut lukemistolehtien kellastuvilta sivuilta suurten kustantajien listoille ja niinpä saattoi australialainen Alan Yates (1923-85), joka paremmin tunnettiin salanimellä Carter Brown, keskittyä romaanissa Booty for the Babe (1956) tekemään fandomia ja tieteiskirjallisuuden kummallisuuksia naurettavaksi aivan ilman tunnonvaivoja. Kyseessä on jälleen sf-kongressissa tapahtuva murha, jota tieteiskirjallisuudesta mitään tietämätön etsivä joutuu selvittämään. Mukana on Boucherilta tuttuja mutta huomattavasti lyhyempiä luentoja tieteiskirjallisuudesta, jotka kuitenkin esitetään pelkästään ummikkolukijan huvittamiseksi vailla vähäisintäkään todellista aikomusta tiedon levittämiseen.

Booty for the Babe on ainoa suomennettu fandom-murharomaani. Se ilmestyi vuonna 1969 Carter Brown -sarjan numerona 110 nimellä Selvitä asia, Wheeler (ks. Aikakone 4/1990, s.36). Teosta on suomennoksen pohjalta vaikea arvioida, sillä kääntäjällä ei ilmeisesti ole ollut etäistäkään aavistusta siitä mistä kirjassa on todella kyse. Yates tunnettiin hyvin nopeana ja tuotteliaana kirjoittajana, joka kirjoitti tekstinsä kerralla valmiiksi ja syöksyi saman tien seuraavan kimppuun. Hän oli itseasiassa niin tuottelias, että nimimerkki Carter Brownin taakse arveltiin pitkään kätkeytyvän kokonaisen työryhmän ja hirmuinen kirjoitusvauhti näkyy tästäkin tekeleestä. Vaikka laajasti Yatesista numerossaan November 1988/January 1989 kirjoittanut "Australian Science Fiction Review" pitääkin romaania kohtuullisen onnistuneena irtoaa suurin ilo meikäläiselle lukijalle käännöksen kamaluuksista ja kääntäjän yleisestä asiantuntemattomuudesta, ja kaikki tieteiskirjallisuuteen liittyvä aineshan oli tässä kirjassa alunalkaenkin tarkoitettu naurun aiheeksi.

Carter Brownia seuranneet 20 vuotta olivat fandom-murhien kannalta kuivaa aikaa. Yksittäisiä genreen lukeutuvia novelleja julkaistiin silloin tällöin mutta romaanimitassa palattiin asiaan vasta 1975, jolloin ilmestyi Robert Coulsonin (1928-) ja Gene DeWeesen (1934-) Now You See It/Him/Them... jota pian seurasi jatko-osa Charles Fort Never Mentioned Wombats (1977). Nämä ovat puhtaaksiviljeltyjä sisäpiiriromaaneja, jotka vain fandomia, coneja ja tieteiskirjallisuutta hyvin tunteva lukija voi täysin käsittää. Tosiasiassa vain ensiksimainittu on dekkari, mutta molemmat tapahtuvat todellisissa maailmankongresseissa ja sisältävät myös puhtaasti tieteiskirjallisia aineksia kuten toimivaa telepatiaa ja vieraita avaruudesta.

Läheistä sukua fandom-murhille ja tavalliselle lukijalle paljon helpommin avautuva on Isaac Asimovin (1920-1992) Murder at the ABA (1976), jonka tapahtumapaikkana on Amerikan kirjakauppiaiden liiton vuotuinen kongressi ja uhrina juuri maineeseen noussut menestyskirjailija. Asimov kirjoittaa suurelle yleisölle ja osaa punoa dekkarijuonen uskottavasti, joskin hän yhtenä oman kirjansa henkilöistä on tunkenut mukaan raivostuttavan määrän loppuunkuluneita Asimov-anekdootteja, jotka loppua kohden saavatlukijan voihkaisemaan joka kerran kun hän alkaa pohjustaa uutta. Tämä romaani on helppoa viihdettä mutta ei millään muotoa huonoa, vain hiukan triviaalia.

Kaikki edellämainitut kirjailijat tunsivat sekä tieteiskirjallisuuden että fandomin ja liikkuivat täten tutulla ja turvallisella maaperällä mutta vuonna 1981 kokeili taitojaan fandom-murhan vaativalla saralla kirjailija, joka selvästikään ei tiennyt mistä todella oli kyse. Tämä rohkea yrittäjä oli suhteellisen tunnettu australialainen dekkarikirjailija William Marshall (1944-), jonka romaanin Sci-Fi tapahtumapaikkana on yleisaasialainen science fiction- ja kauhuelokuvakongressi Hong Kongissa. Lopputulos on dekkarina tolkuttoman sekava ja fandomin kuvauksena kaikelle todellisuudelle täysin vieras. Kirja kuuluu Marshallin "Yellowthread Street"-sarjaan, josta tehtyä tv-sarjaa on meilläkin näytetty 1990-luvun alussa ja on mielenkiintoista, että sen ja ainakin tämän nimenomaisen kirjan henkilöillä ja ilmapiirillä ei tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Tarina on lyhykäisyydessään seuraava: Keskelle sf- ja kauhufilmifanien joukkoa ilmaantuu avaruuspukuinen hahmo, joka sädeaseeksi naamioidulla liekinheittimellä murhaa joukon elokuvaihmisiä ja erinäisiä muita ohikulkijoita. Osa näistä murhista on täysin motiivittomia ja loppujen motiivit aivan liian epätodennäköisiä ollakseen uskottavia. Kerronta on sitä paitsi monine päättömine sivujuonineen niin sekavaa että en yhden lukemisen pohjalta kykene varmuudella sanomaan kuka teki mitä, missä, miten enkä varsinkaan miksi. Tarina on kerrottu kokonaan poliisin näkökulmasta ja kongressi ja fanit ovat mukana pelkkänä eksoottisena rekvisiittana, jossa ei sinänsä olisi mitään pahaa jollei kuvaus olisi kertakaikkisesti ainakin minun kokemani todellisuuden vastaista. Marshallin sf-fanit ovat kaikki kummallisiin naamiaispukuihin pukeutuneita, riehuvia ja rellestäviä idiootteja, jotka kongressipäivänä kansoittavat useimpien Hong Kongin poliisiasemien putkia aiheuttaen pelkkää kaaosta missä tahansa näyttäytyvätkin.

Mutta onneksi on lopulta löydetty kirjailija joka kirjoittaa ensiluokkaisia dekkareita ja mitä selvimmin tuntee sf-kongressit ja fandomin kuin omat taskunsa. Tämä epäpyhä kombinaatio on toteutunut amerikkalaisessa Sharyn McCrumbissa (1948-) ja hänen romaanissaan Bimbos of the Death Sun (1987). Tästä teoksesta on lyhyessä ajassa tullut kulttikirja sf-fanien keskuudessa kautta maailman ja se on arvostettu myös puhtaasti dekkarina, saihan se vuonna 1988 Edgar Allan Poe -palkinnon parhaana alunperin taskukirjana julkaistuna dekkarina. Ensilukemalta pidin teosta nimenomaan sisäpiirifaneille suunnattuna mutta parin uusintalukemisen jälkeen olen muuttanut mieleni. McCrumbin tarkoitus on mitä selvimmin sama kuin Boucherin lähes puoli vuosisataa aikaisemmin. Hän haluaa kertoa tavallisille lukijoille jotain, ei enää niinkään ilmiöstä nimeltä science fiction, sen hän uskoo lukijoidensa jo tuntevan, vaan coneista ja fandomista. Kuten Boucherilla on hänelläkin päähenkilönään ja muutamana sivuhenkilönään noviiseja, joille ympärillä pyörivät asioihin vihkiytyneet joutuvat tavantakaa selittämään sitä hullumyllyä, jonka keskelle he puolittain tahtomattaan ovat joutuneet, ja samalla tulee kirjan lukija kivuttomasti vihityksi fandomin merkillisiin mutta niin kiehtoviin mysteereihin.

Murhamysteerionakin Bimbos of the Death Sun toimii oikein hyvin, joskin rikoksen tapahtumista saadaan odottaa pitkälti yliteoksen puolenvälin. Mutta kun obligatorinen murha on sitten saatu aikaiseksi tapahtuu sen selvittäminen paitsi parhaiden dekkariperinteiden mukaisesti niin myös kaikki kirjailijan aikaisemmin esittelemät fandomin omalaatuisuudet pieteetillä huomioiden. Tämä on kerta kaikkiaan kirja, joka jokaisen suureen coniin osanottoa suunnittelevan tulisi lukea, samoin jokaisen, joka haluaa ymmärtää fandomia sekä hyvässä että pahassa, eikä vain maailmalla vaan myös meillä. Fandom on nimittäin täysin ylikansallinen ilmiö ja useimmille McCrumbin esittelemille ilmiöille on löydettävissä vastineet lähimmästä paikasta missä täkäläiset fanit kokoontuvat. Kaiken kaikkiaan on Bimbos of the Death Sun suuremmoisen hauska kirja ja samalla luultavasti kirja, joka tekee lopun koko fandom-murha-genrestä. Tämän paremmin ja tyhjentävämmin ei aiheesta nimittäin ole mahdollista kirjoittaa.


Huomautus marraskuussa 1997: McCrumb julkaisi vuonna 1992 jatko-osan Bimbos of the Death Sunille nimeltään Zombies of the Gene Pool ja on haastatteluissaan maininnut suunnittelevansa vielä kolmattakin osaa, joka ei tietääkseni ole toistaiseksi ilmestynyt. Myös William Marshall on palannut näihin aihepiireihin roolipeliconiin sijoittuvalla "Yellowthread Street" -sarjan romaanilla Inches (1994).



Takaisin alkuun

Takaisin Hinkkasen arkistoon

Takaisin päähakemistoon


Tämä teksti arkistoitu 26. marraskuuta 1997