Edgar Allan Poe: Ajan ja avaruuden kartat

Edgar Allan Poe: Ajan ja avaruuden kartat.
Toim. Harri Haarikko.
Book Studio, nidottu, huhtikuu 1999,
ISBN 951-611-971-9, 178 s.
Suom. Pekka Markkula.
Päällys Kari T. Leppänen.

Sisältö:

Taustaksi (Harri Haarikko)
"Kuumapallohuijaus" (The Balloon Hoax, 1844)
"Sananvaihtoa muumion kanssa" (Some Words with a Mummy, 1845)
"Von Kempelenin keksintö" (Von Kempelen and His Discovery, 1849)
"Keijukaissaari" (The Island of the Fay, 1850)
"Mellonta tauta" (Mellonta Tauta, 1849)
"Scheherazaden tuhannes ja toinen tarina" (The Thousand and Second Tale of Scheherazade, 1845)
"Mesmerinen paljastus" (Mesmeric Revelation, 1844)
"Hans Pfaallin verraton seikkailu" (The Unparalled Adventure of One Hans Pfaal, 1835)

Edgar Allan Poen häikäisevää taituruutta novellistina ei varmasti enää ole tarpeen kenellekään todistaa, eikä tämä kokoelma sitä taatusti teekään. Kahdeksan tekstiä, joita kokoelman toimittaja Harri Haarikko diplomaattisesti kutsuu kertomuksiksi, ovat Poen lyhyen elämän ja uran loppupäästä, yksi vuosiluvuista päätellen jopa postuumisti julkaistu. Kertomuksia ei ole aikaisemmin julkaistu suomeksi, ja vaikka niiden suoman lukunautinnon perään voidaankin aiheellisesti kysellä, tuovat ne tieteiskirjallisuudesta kiinnostuneelle lukijalle tärkeän historiallisen todisteen Poen laaja-alaisuudesta ja tieteen ja mielikuvituksen rajoilla tasapainoilevasta spekulatiivisuudesta.

Pitkän linjan scifistinä Harri on luonnollisesti oivaltanut tämän kirjaa koostaessaan. Sisällysluetteloon on kiitettävästi laitettu näkyviin kunkin kertomuksen sekä alkukielinen nimi että ilmestymisvuosi, seikka jonka ei luulisi milloinkaan olevan niin iso vaiva toimittajalta/kustantajalta, mutta joka tässä kokoelmassa on tärkeämpää kuin koskaan kertomusten sisällön ja merkityksen oivaltamiseksi. Tässä yhteydessä taitaa olla turhaa nipottamista ihmetellä, miksi ei yhteen syssyyn viitsitty ilmoittaa sisällysluettelossa vielä sivunumeroitakin. No, koska kaikkea ei voi saada, niin parempi näin.

Jos näitä kertomuksia lukee nykytietämyksen valossa, ne ovat tietysti silkkaa höpertelyä alusta loppuun. Siksi nuo vuosiluvut ja Harrin esipuhe "Taustaksi" ovat enemmän kuin tarpeellisia, nykyihmisen yleissivistys huomioonottaen. Näillä kaunokirjallisilta arvoiltaan mitättömillä teksteillä on merkitystä vain suhteessa kirjoittamisajankohtaansa, mutta silloinpa niillä onkin sitä suurempi merkitys. Me kaikki olemme lukeneet, kuulleet ja monet meistä itsekin esitelmöineet, että Edgar Allan Poe oli yksi science fictionin suuria pioneereja, mutta vasta tämä kokoelma tuo korppien, kellojen, kultakuoriaisten, amontilladotynnyrien, Morgue-kadun murhien ja Usherin talon häviöiden hallitsemiin mielikuviin kiistämättömän osoituksen tieteellisestä spekuloinnista osana Poen kirjailijakuvaa. Harri Haarikka (freudilainen lipsahdus vaiko wanhaherrahuumoria?) olisi kernaasti saanut selostaa seikkaperäisemminkin sekä kertomusten kirjoittamisajankohdan faktuaalisen tieteen tilannetta että tekstien taustoja Poen kivikkoisella kirjoittajanuralla. Olivatko ne sopimuksen edellyttämää palstantäytettä, sensaatiohakuisia senttarihommia 'tiedetoimittajana' vaiko kenties luonnoksia tai muistiinpanoja jotakin suurempaa työtä varten? Kun tekstien merkitys on kokonaan niiden historiallisessa kontekstissa, ei julkaisuhistoria tosiaankaan olisi vailla mielenkiintoa.

Wanhain Herrain ideologialle uskollisena Harri itse asiassa esittelee koko science fictionin genren juuri Poen keksimänä ja myöhemmän poikakerhon Hugo Gernsbackin johdolla kehittämänä ja establisoimana. Parilla kymmenellä vuodella Poen edelle ennättänyt Mary Shelley tulee mainituksi kuin jälkiajatuksena, vaikkei ladyn 'tieteellinen' ote ollut yhtään sen höttöisempi kuin näiden kertomusten, ja tekstin taso rutkasti korkeampi kuin Poen näiden kertomusten. Mut kylhä määki Villa Diodatiis...

Kuten sanottu, kaunokirjallisuutena nämä tekstit ovat lohduttoman surkeita. Novelleiksi ne eivät likimainkaan yllä, tuskin edes kunnolla kertomuksiksi. Lähinnä niitä voisi kai luonnehtia eeppisiksi esseiksi. Henkilökuvausta ei ole juuri nimeksikään ja juoni, mikäli siitä voi edes puhua, on äärimmäisen pelkistetty. Näitä tekstejä hallitsee totaalisesti idea ja sillä spekulointi. Samanlaisia vuolaita jaanauksia työstämättömän idean ympäriltä kirjoittivat aloittelevat suomalaiset tieteiskirjoittajat varsinkin 80-luvun alkupuoliskolla, mistä muistan yhdessä juuri tämän toimittaja Haarikan kanssa mätkineeni heitä päähän Kosmoskynän lehdillä jonkun kirjoituskilpailun jälkipuinnin yhteydessä. Kuumailmapallolla matkaaminen oli toki jo keksitty, ja sen mahdollisuuksilla spekuloimiseen omistautuu kolme kokoelman kertomuksista, "Kuumapallohuijaus" (1844), "Mellonta tauta" (1849) sekä kokoelman kertomuksista varhaisin ja ehkä scifistisin "Hans Pfaalin verraton seikkailu" (1835). Ihmeellinen matka on kysymyksessä myös Poen pikku lisäyksessä Tuhannen ja Yhden Yön tarinoihin, "Scheherazaden tuhannes ja toinen tarina" (1845), ja "Sananvaihtoa muumion kanssa" puolestaan käy jonkinlaisesta aikamatkasta (Yhtäkkiä pilkahtaa esiin assosiaatio kokoelman suomentajan Pekka Markkulan lempifiksaatioista koskien yhden hänen suosikkikirjailijansa Robert Sheckleyn ideaa staasissa hyvin säilyvistä pikku rouvista. Kuka viimeksi keksi oikeasti UUDEN idean. käsi ylös!). On myös todettava, että Poe näissä kaunokirjallisesti vaatimattomissakin teksteissään käytti huolella hyväkseen tilaisuudet ajallisesti ja paikallisesti oudoille seuduille vieraannutettujen tarinoiden tarjoamat mahdollisuudet hienovaraiseen vihjailuun (ellei suorastaan vittuiluun) kuin Swift aikoinaan. Katsokaa nyt tätäkin. Muumio itse asiassa kuultuna kertoo kolmentoista egyptiläisen maakunnan päätöksestä irtaanua valtakunnasta, näyttää loistavaa esimerkkiä ihmiskunnalle ja säätää parhaat mahdolliset perustuslait, ja jonkin kaikki aikaa sujuikin hyvin. "Ainoastaan heidän tapansa kerskua herätti närää." Mutta sitten seurasi kaikkien aikojen kammottavin ja halveksituin hirmuvalta, jossa vallan oli kaapannut tyranni nimeltä Mob.

Demokratiahan se on liian kallis asia uskottavaksi kansan käsiin.

Eikä kaikki suomennu suosiolla.

Suomennoksesta puheen ollen, tämä kirja on omistettu kesällä 1998 aivan liian varhain keskuudestamme poistuneen Pekka Markkulan muistolle. En ole koskaan saanut rustatuksi hänestä muistosanoja minnekään, vaikka tietysti olisi pitänyt. Ehkä se johtuu siitä, etten ole saanut kunnolla uskotuksi hänen peruuttamattomaan poistumiseensa keskuudestamme, mitä tunnetta tämänkin kokoelman lukeminen on omiaan vain vahvistamaan. Kuolevien Kääntäjien Seuran (Markkulan lanseeraama termi, voi sitä ironian määrää!) yya-hengessä kävin hänen kanssaan pitkiä puhelinneuvotteluja 'Welsh rarebit'in suomennoksesta (lämpimät juustovoileivät, s. 29) sekä siitä, sanooko minulle a) tarujen tuntijana, b) pahasuisena femakkona, c) ylisummaan vain suulaana naisena jotakin termi 'seitsemän puheen koria', joka liittynee Lähi-Idän tarustoon tai sitten ei (s. 91). Ja tästä kokoelmastahan nekin nyt sitten vastaan tulivat.

Oli tietysti ihan kaunis ele omistaa kokoelma Markkulan muistolle, mutta on silti luultavaa ja toivottavaa, ettei häntä tästä muisteta. Poen kimurantti kielislalom, jossa lauserakenteen ymmärrettävyys ja kesto venytetään äärimmilleen ei ole se, mistä toivoni mukaan muistamme humoristista, verbaalinokkelaa suomentajaa, joka tavoitti tekstin hengen ja lanseerasi ison ja korvaamattoman osan suomalaisen sf-jargonin peruskäsitteistöä käännöksillään mm. Linnunradan käsikirjasta, Lorusta Sorbusten Herrasta, Jähmettyneestä yhteiskunnasta ja teoksesta Marsilaiset, menkää kotiin, ja joka aina tiesi, missä hänen pyyhkeensä lepäsi.

Ajan ja avaruuden kartat ei ole hyvä kirja eikä kiva kirja, mutta se on tärkeä kirja, ja jokaisen, joka kykenee kakistelematta lukemaan pari tuhatta sivua degeneraatiota jonkun Jordanin tai Brooksin hyvin rahastavilta sivuilta, pitäisi silkasta kunnioituksesta ostaa ja jopa lukea tämä 177 sivua tekstiä sankariajalta, jolloin ei ollut ketään esikuvia plagioitavaksi, vaan kaikki täytyi keksiä ja ajatella ihan itse.

Leena Peltonen

Takaisin arvosteluhakemistoon

Takaisin sivun alkuun