Aikakone-logo


SCIENCE FICTION &
FANTASIA

Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Tom Ölander
1945-2002



Tom Ölander, suomalaisen sf-fandomin uranuurtaja, yksi Aikakone-lehden perustajista, Aikakone ry:n kunniajäsen ja vanha ystävämme vuosikymmenten takaa kuoli kotonaan Helsingissä elokuun viimeisellä viikolla 2002. Hän oli syntynyt 17. elokuuta 1945. Seuraavassa yritän kertoa pääkohdat hänen vaiheistaan suomalaisessa science fiction -fandomissa.

Juhani Hinkkanen

Tom Tamconissa



Suomalaisen sf-fandomin todellinen synty lasketaan tavallisesti Turun Science Fiction Seuran perustamisesta vuonna 1976 mutta muutamilla yksittäisillä faneilla oli tuntumaa fandom-ilmiöön jo aikaisemminkin. Yksi heistä oli Tom Ölander. Tuona samana vuonna hän vieraili ensimmäisen kerran ulkomaisessa sf-conissa (lienee ollut Fabula Kööpenhaminassa) ja päätti omistaa loppuelämänsä fandom-aatteen levittämiseen Suomessa. Hän aktivoitui ensimmäisen kerran Spinin fandom-palstan toimittajana ja Aikakoneen perustamisvaiheissa vuonna 1980, jolloin allekirjoittanutkin häneen tutustui. Hän olikin paljolti vastuussa Aikakoneen ensinumeron (ilmestyi lokakuussa 1981) puhtaaksikirjoituksesta, taitosta ja kuvien reproamisesta.

Näin jälkikäteen tarkastellen tuntuu Tomin merkittävimmältä kontribuutiolta suomalaisen fandomin kehitykseen King-Conin organisoiminen yhteistoiminnassa ruotsalaisten kanssa toukokuussa 1982. Tapahtuma alkoi kohti Helsinkiä purjehtivalla Ruotsinlaivalla ja huipentui Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa monet toisistaan vain harvojen tuonaikaisten fanzineiden palstoilta kuulleet ensi kerran kohtasivat toisensa, sanat tulivat lihaksi, kuten sanonta kuuluu.

Yhteyksien rakentaminen jatkui seuraavassa marraskuussa, jolloin Tom johdatti pienen suomalaisdelegaation (Tom, Leena Peltonen ja Eija Elo) Tukholmaan, ruotsalaisten vuotuiseen SweConiin, jossa suomalaisella fandomilla oli yhteinen myyntipöytä. Leenan raportti tapahtumasta on luettavissa Portista 4/1982.


SweConissa Suomea edustamassa (kuva: Leena Peltonen)

Näinä 1980-luvun varhaisvuosina Tom myös kirjoitteli jonkun verran fanzineihin. Hän piti Spinissä jo edellämainittua fanzine-palstaa 1980-82, uutispalstaa Aikakoneessa 1981-1984 ja laati yhteistyössa Jyrki Ijäksen kanssa raportin King-Conista Aikakoneeseen vol.1 no.4 (syksy 1982). Samoin hän piti yllä aktiivisia pr-yhteyksiä sanomalehdistöön toimittaen STT:n kautta materiaalia sf- ja fandom-toiminnasta.

Tomin kuningasajatuksena oli täysin suomalaisen sf-conin aikaansaaminen, joskin tässä tamperelaiset ehättivät ensin järjestämällä aloittamalla vuonna 1983 kesäretket Viikinsaareen (nyt valitettavasti jo päättynyt traditio) ja järjestämällä TamConin heinäkuussa 1985, jonka kunniavieraaksi Tom oli itseoikeutetusti kutsuttu. Tamconista julkaistiin tuolloin useita värikkäitä raportteja ja Tomin kunniavieraspuhe Fandom-ilmiö ilmestyi Spinin numerossa 1/1986 (tämän artikkelin otsikkokuva on TamConista).

Elokuussa 1985 Tom sitten kutsui koolle toimikunnan järjestämään tapahtumaa, josta kehkeytyi ensimmäinen Finncon. Työryhmään kuuluivat Tomin ohella Jyrki Ijäs, Harri Haarikko, Jukka Murtosaari, Toni Jerrman, Pekka Supinen ja allekirjoittanut. Finncon 86 järjestettiin Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla toukokuun lopulla 1986 kunniavieraanaan Brian W. Aldiss ja aloitti yhä jatkuvan Finncon-tradition. Coni osoittautui kuitenkin varsin tappiolliseksi ja Tom katsoi velvollisuudekseen kattaa tappiot itse. Tätä tarkoitusta varten hän realisoi osan huomattavasta sf-kokoelmastaan mikä ei kuitenkaan onneksi tehnyt siihen kovinkaan näkyvää lovea.




Tom ja Brian Aldiss kongressi-
toimikunnan ja kunniavieraan yhteisellä illallisella (kuva: Jyrki Ijäs)



Keväällä 1987 juhlittiin kepeämmissä merkeissä kun joukko suomalaisia faneja matkusti Tukholmaan Ahrvid Engholmin kotonaan järjestämään Contact 87 miniconiin. Menomatkalla Tomille luovutettiin Suomen Tieteiskirjoittajien myöntämä Kosmoskynä-palkinto hänen ansioistaan suomalaisen tieteiskirjallisuuden ja fandomin hyväksi. Meno perillä oli melkoisen raisua ja Ahrvid itse ei, kuten oheisesta kuvasta näkyy, enää illan edetessä pysynyt jaloillaan ilman Tomin ja muiden suomalaisten tukea.

Sittemmin Tom organisoi yhteismatkan Budapestin Euroconiin vuonna 1988, joka suoraan johti vuoden 1989 Finnconiin, sillä Budapestin kunniavieras John Brunner ilmaisi vakavan halunsa saapua Suomeen kunhan sopiva coni vain löytyisi. Niinpä sellainen piti järjestää, nyt tosin ilman Tomin apua, sillä hänet oli vanhemman valtiomiehen ominaisuudessa kutsuttu sen suomalaiseksi kunniavieraaksi.

Tomin ansiot tunnustettiin myös ulkomailla. Kansainvälinen science fiction järjestö World SF palkitsi hänet Special President's Awardillaan Brightonin maailmankongressissa Conspiracyssa vuonna 1987. Tom ei itse päässyt paikalle, joten hänelle luovutettiin se Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa (josta oheinen kuva). Seuraavana vuonna World SF:n vuosikokous kunnioitti häntä vielä erikoispalkinnollaan President's Award for Independence of Thought in the Field of Science Fiction. Sen vastaanottaminen oli varmaankin Tomin uran ylpein hetki (kuvia hänen haastattelunsa yhteydessä Aikakoneen arkistossa).

Finncon 89:n jälkeen Tom alkoi jättäytyä syrjään aktiivisesta sf-toiminnasta mutta vieraili silti silloin tällöin Helsingin sf-tapaamisissa ja otti satunnaisesti osaa sf-tapahtumiin, viimeksi Turun SF Seuran 25-vuotisjuhlissa tammikuussa 2001 ja Jyväskylän Finnconissa saman vuoden kesällä, jossa hän esitelmöi aiheesta Kansainvälisen sf fandomin synty. Yksi syy hänen syrjään vetäytymiseensä oli vakava sydänvika, joka johti leikkaukseen viime keväänä ja lopulta hänen ennenaikaiseen poismenoonsa. Kansainvälisestikin ottaen mittavan ja merkittävän fanzine-kokoelmansa hän oli testamentannut Turun SF Seuralle mutta hänen suuren kirjastonsa kohtalo lienee vielä tätä kirjoittaessani avoin.

Tom oli hyvä ystävä, joskus hieman rasittava kuten ystävät toisinaan ovat, mutta aina luotettava. Me kaipaamme sinua.




Tom Ölander on poissa (Leena Peltosen laatima muistokirjoitus)

Muistoruno Tom Ölanderille (Jyrki Ijäs)

Tom Ölanderin haastattelu (vuodelta 1991, Aikakoneen arkistossa)


Takaisin sivun alkuun