|
TAAS SYÖMÄÄN!
Currykeittoa ja lihapyöryköitä
Tätä teidän kuulkaa kannattaa tosiaan kokeilla. Mikään syömänne soppa ei muistuta tätä, ja tällä teette säväyksen kaiken kokeneisiin ruokavieraisiinnekin.
Lihapyörykät
250 g jauhelihaa
2 murskattua valkosipulin kynttä
1 hienonnettu sipuli
suolaa
1 tl currya
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1 tl pippuria
1 dl korppujauhoja
1 muna
maapähkinäöljyä
Sekoita lihapyöryköiden ainekset yhteen ja tee siitä pieniä palloja. Kuumenna öljy wokissa ja paista lihapyörykät. Kun ne ovat kauttaaltaan ruskistuneet, nostele ne talouspaperille, johon liika rasva imeytyy.
Kaada wokkiin jäänyt öljy pois.
Keitto
1 rkl garam masala -maustetahnaa (sambal oelek käy myös, maku ei ole ihan sama, mutta aika lähellä)
1 rkl kurkumaa
1 hienonnettu sipuli
1 rkl currya
5 1/2 dl vettä
murskattu valkosipulin kynsi
1 1/2 dl kookoshiutaleita
Pane kookoshiutaleet hautumaan vajaaseen 3 desiin kuumaa vettä 15 minuutiksi. Laita wokkiin 1 rkl maapähkinäöljyä ja paista mausteita siinä ihan pienen hetken. Lisää sitten sipuli ja valkosipuli ja keitä kolmisen minuuttia. Siivilöi kookoshiutaleet ja purista niistä ytyä niin paljon kuin saat. Heitä hiutaleet pois ja lisää wokkiin aikaansaamasi kookosmaito sekä vesi. Anna kiehua viitisen minuuttia. Tarkista maku. Siivilöi keitto ja kaada takaisin wokkiin. Lisää lihapyörykät ja anna kiehua aivan miedolla lämmöllä vielä viisi minuuttia. Tarjoile kuumana.
Bagna Cauda - kuuma anjovisdippi
Edellisellä ruokasivullani peräänkuuluttamaani indonesialaista anjovisreseptiä ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt. Kukaties indonesialaiset keittokirjat tuntevat tässä yhteydessä jonkin muun kalaentiteetin kuin meikäläisen anjoviksen. Sen sijaan löytyi seuraava dippiohje. Se on peräisin hauskasta ja hyvin laaditusta Nuoren miehen keittokirjasta, jonka tekijät kommentoivat reseptiään: "Tosi pervoa!"
3 dl kermaa
1/2 dl voita
8 anjovisfileetä
2 valkosipulin kynttä
Kermaa keitetään kunnes se on huvennut puoleen. Hienonnetut anjovisfileet ja pieniksi hakatut valkosipulin kynnet paistetaan ruskistamatta. Sakeutunut kerma kaadetaan pannuun ja seos lämmitetään koko ajan hämmentäen antamatta sen kiehua.
Tarjoillaan tuoreiden jääkaappikylmien vihanneslohkojen kera (tai ohuiden, imukykyisten patonkiviipaleiden kanssa, oma ahnas lisäykseni). Spriiliekki tai kynttilänpätkä pitää dippikastikkeen sopivan lämpimänä.
Kolme huikeaa piirakkaa
Outin sipulipiiras
Kurssikaverini Outi tarjosi tätä piirakkaa kestittäessään meitä kotonaan viime syksynä. Niin moni kurssilainen on tiettävästi jo pyytänyt reseptin, että sen olisi voinut yksin tein liittää kurssimateriaalin joukkoon. Tässä se on teidänkin iloksenne, te rakkaat sipulin ystävät siellä jossakin:
Pohja:
3 1/2 desiä vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
1 tölkki kermaviiliä
Sekoita ensin muut aineet nyppimällä, lisää sitten kermaviili. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa.
Täyte:
Runsaasti pannulla kuullotettua sipulia marinoituna useita tunteja, mielellään koko päivän tai yön, maun mukaan oluessa, puna- tai valkoviinissä. Mausteeksi valkopippuria, soijakastiketta ja tilliä. Kuorrutukseksi reilusti juustoa. Paistetaan 225 asteessa noin 30 minuuttia.
Vaihtelua piirakkaan saat, kun käytät täytteeksi sieniä, vihanneksia, lohta tai vaikka homejuustoa. Kostukkeeksi sopii tietysti myös kerma.
Tappajatomaattien kosto
(kosto on suloinen)
3 1/2 dl sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja
1 muna
2 rkl kylmää vettä
1/2 tl suolaa
150 g pehmeää voita tai margariinia
Sekoita jauhot ja suola, lisää muna ja vesi, ja lopuksi voi. Pane taikina muovipussiin tai kääri se kelmuun, ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Vaivaa sitä sitten hetki ja vuoraa sillä pystyreunainen, 5-6 cm korkea vuoka. Voit kaulia taikinan erikseen pohjaksi ja reunaksi, jos haluat kauniimpaa jälkeä kuin vain painelemalla taikina vuokaan, mutta varmistu silloin, että saumakohta on tiivis. Pistele pohjaa haarukalla ja paista 200 asteessa kymmenisen minuuttia.
Täyte
1 kg kypsiä mutta kiinteitä, tasakokoisia tomaatteja
suolaa, pippuria
1 hienonnettu sipuli
korppujauhoja
250 g jauhelihaa
1 muna
100 g juustoa (emmental, turunmaa, cheddar, fontal)
(vähän raakaa riisiä)
öljyä
Kalttaa tomaatit kastamalla ne muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Halkaise ja koverra ne tyhjiksi. Ripottele sisäpuolelle suolaa ja pippuria. Liota korppujauhot vedessä ja kun ne ovat turvonneet, sekoita niihin jauheliha, sipuli ja muna, mausta suolalla ja haluamillasi mausteilla, esim. pippurilla ja/tai paprikalla.
Kuutioi juusto pieniksi paloiksi ja laita pari kolme palaa jokaiseen tomaatinpuolikkaaseen. Täytä tomaatit jauhelihataikinalla. Jos haluat piiraasta tanakan ja kiinteän, ripottele pohjan päälle pari rkl raakaa riisiä. Laita sitten täytetyt tomaatinpuolikkaat avoin puoli alaspäin pohjan päälle ja kaada päälle munamaito.
Munamaidon määrä riippuu siitä, kuinka isoja ja taajassa tomaatit ovat. Tämä määrä ainakin takuulla riittää:
1 1/4 dl maitoa
1 1/4 dl kermaa
4 munaa
reilusti ruohosipulia
tuoretta basilikaa
Paista piirasta 200 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes munamaito on hyytynyt. Sivele valmiin piiraan pinta öljyllä.
Lohi-juustopiiras
Tämä ihana ja elegantti piiras on peräisin Annan keittokirjasta (Otava 1994), jota suosittelen mitä lämpimimmin. Mielikuvituksekkuus ja järkevyys eivät ole toisensa poissulkevia tekijöitä, ruoanlaitossa sen paremmin kuin muuallakaan.
Kun tätä piirasta tarjottiin traditionaalisella piknikillämme, korjasi Terhi Säilä loput talteen evääksi matkalle Helsinkiin.
Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
150 g jääkaappikylmää voita tai margariinia
2 rkl jääkylmää vettä
Laita jauhot ja suola työtasolle. Lisää kylmä rasva kuutioina ja hakkaa tylsällä veitsellä, kunnes taikina on murumaista. Lisää vesi ja hakkaa vielä vähän. Leivo sitten taikina käsin tasaiseksi, mutta niin vähän kuin mahdollista. Laita jääkaappiin lepäämään vähintään tunniksi ennen kaulimista. Kauli se sitten ja nosta piirasvuokaan. Esikypsennä ilman täytettä 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Täyte
1 tlk raejuustoa
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl oreganoa
1 tl yrttisuolaa
2-3 rkl hienonnettua persiljaa
3 rkl hienonnettua ruohosipulia
Sekoita täytteen ainekset ja kaada puolikypsälle pohjalle. Jatka paistamista vielä noin 25 minuuttia. Anna piiraan jäähtyä.
Päälle
100-150 g ohuita savulohiviipaleita
2 liivatelehteä
2 dl kuivaa valkoviiniä
limemehua
Liota liivakot, purista ne kuiviksi ja sulata omassa kosteudessaan pienessä kattilassa. Lisää viini ja limemehu (minä käytän limeä aika reippaasti, joskus myös koristeluun). Anna puolittain hyytyä.
Peitä jäähtynyt piiras ohuilla lohiviipaleilla. Voit laittaa koristeeksi ruohosipulia ja/tai limeviipaleita. Levitä sitten viinihyytelö piiraan pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa.
Sienireseptejä
Olen kiertänyt sienimetsällä kaksivuotiaasta lähtien, rakastan sienestämistä ja sieniruokia, ja olen ylettömyyksiin asti varmuuden maksimoija siinä, mitä poimin, mitä en. Siksi olen kehittänyt jonkinlaisen herkkänahkaisuuden niitä sienimyrkytysvitsejä kohtaan, joita vieraani laukovat, kun yritän tarjota heille parastani. Uskokaa huviksenne, jos minä koskaan päätän myrkyttää jonkun, teen sen jollakin tehokkaammalla ja itselleni vähemmän rakkaalla aineksella. Tässä nyt on muutama näyte niistä asioista, joita pöytäni ääressä on täysin turvallista syödä.
Sveitsiläiset tatit
Ota jokaista syöjää kohti suunnilleen saman kokoinen, siisti tatinlakki. Grillaa ne uunigrillissä ensin pillipuolelta, käännä sitten ja grillaa myös lakkipuolelta. Lurauta pillipuolelle oliiviöljyä, ripota suolaa, rouhittua mustapippuria, vähän silputtua valkosipulia ja basilikaa. Grillaa, kunnes sieni tuntuu kypsältä, mutta ei vielä ruskistu.
Venäläiset tattiruukut
Paloittele puhdistetut tatin lakit viipaleiksi ja silppua jalat. Hauduta sieniä pienessä tilkassa öljyä, kunnes liika neste irtoaa niistä. Kiehuta neste melkein kuiviin. Mausta valkosipulilla, suolalla ja pippurilla. Annostele sienet pieniin uuninkestäviin annosvuokiin tai yhteen isompaan vuokaan. Lusikoi pinnalle smetanaa. Pidä n. 200-asteisessa uunissa viitisen minuuttia juuri ennen tarjolle tuomista. Tarjoa pääruoan lisäkkeenä tai pikkulämpimänä leivän ja suolakurkun kanssa.
Silloin voit halutessasi lisätä ruukkuun kypsää kanaa, pekonia tai sipulia.
Perinteinen tattimuhennos
puolisen kiloa tatteja
keskikokoinen sipuli
voita
vähän vehnäjauhoja
2 dl kermaa
2 dl maitoa tai kasvislientä
sitruunamehua
suolaa
(pippuria)
Perkaa ja viipaloi tatit. Silppua sipuli. Freesaa sipuli pehmeäksi ja läpikuultavaksi voissa pannulla miedolla lämmöllä. Ota sipulit pois ja laita pannuun sienet ja paista kevyesti kunnes liika neste on irronnut ja haihtunut. Lisää sipulit ja ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita ne sieni-sipuli -seokseen. Lisää pannulle maito tai kasvisliemi ja sekoita muhennos tasaiseksi. Lisää sitten noin puolen sitruunan mehu (tai maun mukaan) ja kerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia usein sekoittaen. Mausta lopuksi suolalla (voit hyvin käyttää yrttisuolaa) ja halutessasi pippurilla. Varo pippuroimasta liikaa, ettei tattien hieno aromi peity.
Rouskumuhennos ja sovellus
(Tietty varovaisuus on paikallaan, jos lähdet itse metsälle rouskunpyyntiin. Älä nyt vain tyydy sienioppaiden tietoihin, niissä on salattu suurelta yleisöltä se yksi vaarallinen lajike, jonka olemassaolon Terry Brooksin Shannaran jälkeläiset vihdoin paljastaa:
"Otus oli vielä yli sadan metrin päässä, se kyyhötti litteällä kivellä ja sen naamaan osui kapea auringonsäde kuin keihäs. Se oli kuin hirviömäinen koira tai susi, rintakehä oli mahtava ja niska paksu, turkki tiheä ja naama muodoton. Sillä oli merkillisen paksut jalat, tynnyrimäinen vartalo, pienet korvat ja häntä ja sellaisen otuksen olemus jolla ei ole ystäviä. Se aukaisi kitansa kerran, suurimman kidan mitä Par oli koskaan nähnyt, ja ulos valahti kuolanoro.
- - -
"Mikä se on?" Morga kysyi ääntään madaltaen.
"Se on rousku", Stef sanoi rauhallisesti. "Niitä on idässä Anarin perukoilla Korppivuorten takana. Ne ovat erittäin vaarallisia." (s. 118)
perattuja, ryöpättyjä rouskuja tai liotettuja suolasieniä
sipulia
margariinia
vehnäjauhoja
vettä
kermaa
(musta- tai valkopippuria jos välttämättä haluat)
Käytä saadun saaliin mukaan mieluiten enimmäkseen haapa- ja karvarouskuja (ja/tai rasvarouskuja jos satut löytämään), täydentävänä ainesosana kangasrouskuja ja muutama tervarousku särmää antamaan. Freesaa hienonnettu sipuli pannulla margariinissa läpikuultavaksi. Silppua ryöpätyt sienet aika pieneksi silpuksi ja kumaise pannulle. Jos käytät suolasieniä, liota ja huuhtele ne huolellisesti.
Ripottele päälle vehnäjauhoja ja sekoita. Lisää sitten vesi, ja kun muhennos on saonnut, kermaa mielen ja käyttötarkoituksen mukaan. Tarkista maku, suolasienten kanssa asioidessasi tuskin tarvitset suolaa, ja pippurinkin kanssa suosittaisin malttia.
Äitini valmistaa tästä muhennoksesta sovellusta, joka ainakin meillä tapasi olla äärettömän suosittua ympäri vuoden. Otetaan tavallinen perunamuusi, johon vatkataan sekaan munankeltuaisia noin yksi syöjää kohti, ja joka maustetaan muskottipähkinällä. Uuninkestäviin annosvuokiin tehdään muusista pesä, jonka keskelle laitetaan sienimuhennosta. Pekoniviipaleita kierretään rulliksi, joita pistellään pystyyn muusireunukseen ja koko komeudet luovutetaan parisataa-asteisen uunin haltuun, kunnes pekoni on rapeutunut ja annos on läpeensä kuuma. Salaatti ja puolukkahillo sopivat hyvin oheen.
Sieniohukaiset
2 dl maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1 dl vichyvettä
200 g hienonnettuja, pannulla käytettyjä tatteja (muutkin sienet käyvät)
hienonnettu sipuli
suolaa
valkopippuria
Vatkaa vehnäjauhot ja maito. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Lisää suola ja munat. Sekoita sieni- ja sipulisilppu keskenään ja mausta mielesi mukaan valkopippurilla ja/tai yrteillä. Lisää seos taikinaan. Sekoita vichyvesi taikinaan juuri ennen paistamista.
Paista ohukaispannulla ja tarjoa smetanan ja suolakurkkujen ja/tai puolukkahillon kanssa.
Annos on kahdelle hengelle.
Kuorrutetut sieniohukaiset
2 munaa
2 dl kermaviiliä
4 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 dl pannulla pyöriteltyä sienisilppua
voita
juustoraastetta
Sekoita taikinan aineet tasaiseksi ja anna turvota. Laita sitten paistinpannulle rasvaa ja pari ruokalusikallista sienisilppua ja lisää päälle taikinaa. Paista ohukainen molemmin puolin. Toista kunnes sienet ja taikuna on käytetty. Kääri ohukaiset rullalle ja laita uuninkestävälle vadille. Peitä juustoraasteella ja kuorruta melko kuumassa (N. 200 astetta) uunissa kunnes juusto sulaa.
Hobittilan hurmio
Hobittien vimmainen mieltymys sieniin on fantasiakirjallisuuden perusfaktoja. Missä Tolkien-fanit vain aterioivat, näyttää seuraava sapuska vastaavan kaikkien mielikuvaa oikeasta hobittiruokalajista.
paketti pekonia
tatteja, kantarelleja tai muita sieniä, joita ei tarvitse ryöpätä. Tuoreet herkkusienet käyvät paremman puutteessa ihan mukavasti, mutta jos olet aikeissa käyttää tölkitettyjä, unohda saman tien koko juttu
sipulia
kermaa (tai ranskankermaa)
rouhittua mustapippuria
Suikaloi pekoni pannulle tai paistokasariin, joka on kuuma muttei liian kuuma. Pekonin pitää luovuttaa lempeästi rasvansa käymättä itse aivan rapeaksi. Lisää sitten silputtu sipuli, ja kohta sen jälkeen suikaloidut sienet. Hauduttele jonkin aikaa pannulla sekoittaen usein, etteivät sienet tartu pohjaan ja sienistä (lajikkeesta riippuen) irtoava neste haihtuu. Lisää kerma (tai ranskankerma) ja anna vielä muhia, kunnes seos on tasaista. Mausta halutessasi kevyesti vastarouhitulla mustalla pippurilla.
Tarjoa hyvän leivän tai uusien perunoiden ja vihreän salaatin kanssa.
Korvasienimuhennos
vaarattomaksi tehtyjä korvasieniä
voita
sipulia
kermaa ja/tai smetanaa
suolaa
Halkaise korvasienet ja puhdista ne hiekasta ja etanoista. Ryöppää kahteen kertaan väljässä, kunnolla kiehuvassa vedessä noin 10 minuuttia kerrallaan ja huuhtele välillä ja jälkeen. Anna valua. Jos käytät kuivattuja korvasieniä, yksi ryöppäys liotuksen ja vedenvaihdon jälkeen riittää.
Pilko sienet, mutta älä ihan atomeiksi.
Hienonna sipuli. Nyt ei ole mikään ärhäkän sipulin hetki, esim. lauhkea salaattisipuli suostuu säyseämmin soittamaan toista viulua sienille, joilta raivokas keittäminen on helvellamyrkyn ohella vienyt valitettavasti myös aromeita. Freesaa sipuli ja lisää sienet pannulle. Pyörittele jonkin aikaa ja kaada sekaan kerma. Anna saostua, lisää lopuksi hiukan suolaa. Kanna ihailevan yleisön eteen.
Luonnollisia seuralaisia korvasienimuhennokselle ovat lohi ja uudet perunat. Jokin yksinkertainen pihvi sopii tietysti myös. Munakkaan välissä korvasienimuhennos on jumalten ruokaa. Voit tietysti laittaa sitä myös piiraan täytteeksi. Silloin kannattaa ripauttaa sieni-sipuli -vaiheessa sekaan ihan pikkuisen vehnäjauhoja ja pyöritellä tasaiseksi ennen kerman lisäämistä.
Mustatorvisienikeitto/suppilovahverosoppa
Keiton voi valmistaa samalla ohjeella molemmista sienilajeista.
kuivattuja, pieneksi murennettuja mustatorvisieniä tai suppilovahveroita
hyvin hienoksi silputtua sipulia
öljyä
vähän vehnäjauhoja
kasvis- tai lihalientä
maitoa tai kermaa
Kuullota sipulisilppu kattilassa pienessä tilkassa öljyä, älä ruskista. Lisää jauhot ja pyöräytä sekaisin, lisää sitten kuuma kasvis- tai lihaliemi muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Murenna kuivatut sienet (niitä ei tarvitse liottaa etukäteen) saenneeseen liemeen ja keittele hiljalleen kunnes sienet turpoavat ja seos alkaa erehdyttävästi muistuttaa lastensatujen noita-akkojen hiiripuuroa. Lisää sitten kermaa tai maitoa haluamasi sakeuden saavuttamiseksi ja järkyttävän ulkonäön lientämiseksi. Tarkista, onko kasvis- tai lihaliemen mukana tullut tarpeeksi suolaa. Herkempien/sieniin tottumattomien syöjien rohkaisemiseksi voi pöytään tuoda kermaa tai ranskankermaa itse kunkin lautaselle lisättäväksi, tai jopa normalisoida kuralta näyttävää, mutta ah niin herkullista mömmöä tuoreella persiljalla.
Lihaa ja hedelmiä
Syystä tai toisesta minua ovat aina suuresti miellyttäneet ruokalajit, joissa yhdistetään lihaa erilaisiin hedelmiin. Tässä muutamia parhaista:
Intialainen currybroileri
4-6 broilerin rintaleikettä
margariinia
sipuli
1/2 litraa kana- tai kasvislientä
kaksi hapahkoa omenaa
2-3 rkl currya
tähtianista
korianterinsiemeniä
valkopippuria
1 rkl vehnäjauhoja
tilkka maitoa
suolaa
1-2 rkl hunajaa
1 dl kermaa
1 dl rusinoita
(1/2 dl mantelilastuja)
banaani
Poista rintaleikkeistä luut ja puolita leikkeet. Ruskista broilerpalat padassa tai kannellisessa paistinpannussa. Alenna lämpöä, hienonna sipuli ja lisää broilerin joukkoon. Kun sipuli on kuullottunut, lisää kanaliemi ja hauduta kannen alla puolisen tuntia.
Kuori ja kuutioi omenat ja lisää pataan. Lisää myös mausteet ja hauduta vielä 10 minuuttia. Sekoita vehnäjauhot maitoon ja saosta keitos. Mausta suolalla ja hunajalla. Tulisen ruoan ystävät voivat lisätä ytyä sambal oelek -maustetahnalla. Kaada nyt pataan kerma, rusinat ja mantelilastut ja anna kuumentua. Viipaloi banaani ja lisää se vasta juuri ennen tarjolle tuontia.
Hedelmällinen lammas
Tätä ei maksa vaivaa valmistaa kenellekään, jonka aavistelet mieluummin syövän uunimakkaraa. Mutta milloin mielit viestiä ystävällesi, että olet todella nähnyt vaivaa hänen aterianautintonsa eteen, tässä uljas ruokalaji. Vaikka ei se oikeasti ole yhtään konstikas valmistaa. Se vain näyttää siltä.
600-700 g luutonta lampaanlihaa
8 kuivattua viikunaa
8 suurta kuivattua aprikoosia
1/2 dl rusinoita
8 saksanpähkinän puolikasta
8 kaltattua mantelia
2 valkosipulin kynttä
sipuli
1 tl chilikastiketta
1 tl mauste- tai valkopippuria
2 sitruunan mehu
suolaa
1/2 l lihalientä
3 rkl öljyä
Poista lihasta rasva ja kalvot. Paloittele se sopiviksi haarukkapaloiksi ja ruskista ne padassa kuumassa öljyssä. Lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli (lammas ja valkosipuli on taivaassa solmittu liitto, mutta tässä reseptissä ei valkosipulin määrää kannata liioitella. Kuten ei chilinkään). Paina pähkinänpuolikkaat viikunoiden sisään niin, että ne jäävät näkyviin, mutta pysyvät tukevasti paikoillaan. Tee sama temppu manteleille ja aprikooseille. Lisää nämä pataan ja peitä koko komeus heti kuumalla lihaliemellä. Lisää mausteet ja keittele kannen alla hyvin miedolla lämmöllä pari tuntia. Tarjoa riisin ja aivan yksinkertaisen vihreän salaatin kanssa.
Ananaslisäke
Antti Oikariselle, joka jakaa suuren mieltymykseni indonesialaiseen ruokaan, omistan seuraavan ihastuttavan hedelmärelishin, jota tavallisesti tarjoillaan lihacurryjen lisäkkeenä.
1 rkl öljyä
1 silputtu sipuli
2 pientä punaista tuoretta chilipalkoa suikaloituina
1 tl tuoretta inkivääriä aivan hienona silppuna (kyllä jauhettukin menettelee)
1/2 tl muskottipahkinää
3/4 dl sokeria
1 tuore ananas pieninä paloina (tölkkiananaskin käy paremman puutteessa, mutta lopputulos ei ole yhtä raikas. Kannattaa myös olla tarkkana sokerin määrän kanssa)
Kuumenna öljy pannussa, lisää sipuli ja chilit, kypsennä pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Lisää inkivääri, muskotti, sokeri ja ananaspalat ja keittele kymmenisen minuuttia aina välillä sekoittaen. Anna jäähtyä ja tuo tarjolle tai laita kannelliseen purkkiin jääkaappiin, jossa relish säilyy hyvänä viikon verran. Maku oikeastaan vain paranee parin päivän säilytyksestä.
Parsa-sitruunakastike pastalle
Tämä kiintoisa kastike löytyi netistä (Yahoo, food and entertainment, recipes) osastosta pastaruoat, mutta sitä voi vallan hienosti tarjota kanan tai kalan kanssa. Minunlaiseni sitruunaentusiasti nyt voisi tarjota sitä vaikka maksalaatikon kanssa, paitsi etten koskaan tarjoa maksalaatikkoa. Tietenkin resepti on jo ehtinyt kokea melkoisen metamorfoosin minun köökissäni, niinkuin resepteille tuppaa käymään.
keskikokoinen tölkki parsaa liemineen
öljyä
1 1/2 dl valkoviiniä
3 sipulia
2 sitruunaa (alkuperäisessä reseptissä sanottiin kolme, mutta kahdestakin tulee jo melkoisen voimallinen maku)
3 dl kermaa
1 dl juustoraastetta (parmesaania suositeltiin, mutta minä olen kyllä raastanut jotakin turunmaankannikoita)
suolaa
cayennepippuria
3 rkl voita
(ruohosipulia, minttua)
Kiehauta hienonnettu sipuli tilkassa kattilassa valkoviinissä, lisää huolellisesti pestyjen sitruunoiden raastettu kuori ja mehu sekä parsatölkin liemi, hauduta pari minuuttia. Lisää kerma ja anna kiehahtaa, lisää juustoraaste, suola, cayennepippuri. Hauduta sekoitellen kunnes sakenee, leikkaa sitten kylmä voi pieniksi paloiksi ja lisää kastikkeeseen, anna kiehahtaa ja lisää lopuksi paloiteltu parsa. Jos haluat parsan kokonaan muhentuvan kastikkeeseen, voit lisätä sen jo kerman jälkeen.
Takaisin sivun alkuun.
Takaisin ruokalistaan.
Takaisin aloitussivulle.
Postia Leenalle
|