|
Ihmiskunta herää
helteessä
Risto Isomäki: Herääminen.
Tammi, lokakuu 2000, sidottu.
ISBN 951-31-1776-6, 288 s.
Päällys Timo Mänttäri.
|
Kolme vuotta kerrallaan on Risto Isomäki käyttänyt kirjojensa välissä. Vaikka teokset ovat spekuloineet ihmiskunnan tulevaisuutta milloin suuremmissa, milloin pienemmissä sfääreissä, on Isomäki tuntunut tarkentavan sekä tyyliään että käsityksiään ihmiskunnan ekspansiosta avaruuteen. Novellikokoelmassa Kristalliruusu (1991) Isomäki pyrki vielä yllättämään lukijansa laajentamalla näkökulmaa fantastisiin mittasuhteisiin. Gilgamesin tappiossa (1994) todisteltiin ihmisen juurettomuutta, ja Pimeän pilven ritareissa (1997) keskityttiin suojelemaan Maata asteroidisateelta.
Tieteellisen selonteon ja mukavan jutustelun suhde on tasapainottunut, samalla kun ihmeen aiheet haetaan yhä lähempää suomalaista lukijaa. Uusimmassa Herääminen-romaanissa katsellaan lähestyvää katastrofia ihan Suomesta käsin. Kansilehtien estetiikkaa myöten Isomäki on kotoistettu. Enää hän ei julkaise Kirjayhtymän nimissä mustanpuhuvia kosmisia näkyjä vaan juttelee Tammen alta, mitä tapahtuu Korhosen Kaukolle ja Irinalle jätteisiinsä tukehtuvalla Maa-planeetalla.
Herääminen-teos on jo saanut kritiikkiä siitä, että suomalaisen tiedemiesten sijoittaminen kansainväliseen jännitysdraamaan vie vähänkin uskottavuuden romaanilta. Vaan ei se sentään niin pienestä kiinni ole. Kaikissa Isomäen tarinoissa, niin novelleissa kuin romaaneissa, on tärkeää ollut jokin mahtipontinen idea, jota tehdään uskottavaksi luonnontieteellisillä, ei sosiologisilla faktoilla. Isomäen tyyli kuvata henkilöiden reaktioita on perinteisen poikakirjamainen. Ihmissuhteiden käsittely on naiivia ja hömelön hyveellistä, mutta sen on antanut helposti anteeksi, koska faktuaaliset puitteet tarinalle ovat olleet niin huikeat.
Näin tälläkin kertaa:
- "Pahimmassa tapauksessa voimme pyyhkiä koko tropiikin maailmankartalta. -- Lisätkää tähän käsikirjoitukseen trooppisten tautien yleistyminen ja leviäminen, merenpinnan nousu ja ennennäkemätöntä tuhoa tekevät supermyrskyt ja metsäpalot, niin ymmärrätte ehkä, mistä tässä oikein on kysymys."
Herääminen on kirja, joka olisi aiheellaan ja asiantuntemuksellaan kiinnostava millä tahansa kielialueella. Esiin vyörytetään melkoinen määrä todisteaineistoa siitä, mitä kasvihuoneilmiö merkitsisi äärimmillään ja miten kulttuurirajat ylittävä katastrofi tietäisi ihmislajia yhdistävän tietoisuuden heräämistä.. Isomäen kuvaamassa lähitulevaisuudessa kun ei ole kyse siitä, miten monta hellepäivää on vuoden 2050 Etelä-Suomessa, vaan siitä kuinka moni sapiens pystyy edes hengittämään hiilidioksidin ja metaanin pursutessa ilmakehään merenalaisista lähteistään. Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi aineksia kansainväliseksi uutiseksi, Isomäki kasvattaa panoksia herättämällä henkiin tieteisfiktion tuttuja mysteereitä: entä jos planeettamme on niin harvinainen saareke avaruudessa, että sitä suojellaan meiltä itseltämme?
Heräämisen tiedemiespariskunta, Kauko ja Irina, vihitään arvoitukseen, sillä epidemioilla on tarkoituksensa kosmisen eläintarhan hoidossa. Vähä vähältä mikroskoopissa ja teleskoopissa nähdyt arvoituksen osaset alkavat liittyä toisiinsa: tappavien virusten järjestelmällisyys, metaaniklatraattien purkaumat, Kuun pinnalla erottuneet jalanjäljet. Isomäki pitää jännitystä yllä pihtaamalla sitä, mitä tiedemiehet todella näkevät ja miten tulkitsevat näkemiään anomalioita.
Hc-scifin periaatteita kunnioittaen Isomäki on tarkka kuin tiedemies siinä, miten hän voi kuvailla vieraita asioita; myös hänen henkilönsä epäilevät viimeiseen asti, miten he voivat tulkita - kuten eräs henkilöistä toteaa - "Ö-luokan tieteistarinalta" näyttäviä ilmiöitä. Maanläheisyys takaa senkin, että kirjan loppuun varattu yllätys on kertaluokassaan vaikuttavampi kuin mikään kosmiseen kuutioon suljettu museo (Kristalliruusussa).
On toki hienoa, että joku kirjoittaa näinkin faktapitoista tieteisfantasiaa ja laventaa siten suomalaista proosaa koskevia odotuksia. Suurin ongelma Heräämisessä ei olekaan se, miten uskottavasti suomalaiset sopivat kansainväliseen kuvioon, vaan että kirjasta puuttuu tarina. Ylipäänsä tarina. Runsaaseen replikointiin hajotettu faktojen esittely ja salaisuuksien kanssa viivyttely eivät suo lukijalle tunnetta siitä, että hän olisi mukana jossakin, joka tapahtuu kuvitteellisessa ajassa tai kuvitteellisessa paikassa. Välimatkat ylitetään nopeasti, henkilöt ja paikat kuvaillaan töksähtäen; uutistoimitus liitetään kirjaan vain siksi, että sen yhteydessä on luontevaa kuvailla tapahtumia eri puolilla palavaa planeettaa.
Muihin suomalaisiin scifi-kirjailijoihin verrattuna Isomäki on auttamattoman epäproosallinen ja epäempaattinen kirjoittaja. Etenkin Heräämisestä saa vaikutelman, että hän rakentaa romaania pala palalta, fakta faktalta, yllätys yllätykseltä. Hän kirjoittaa opettavaista tieteisfiktiota, jossa ihmiselle taitaa jäädä pelkkä instrumentin rooli. Pääosassa ovat maat, meret ja metsät, eivätkä ihmiset, me kamaran kaverit, jotka eksymme kertojan jalanjäljiltä liian pitkissä harppauksissa.
M.G. Soikkeli
Risto Isomäki -linkkejä
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin sivun alkuun
|
