|
Ennen päivänlaskua
ei voi
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi.
Tammi, elokuu 2000, sidottu,
ISBN 951-31-1886-X, 268 s.
Päällys Jyrki Loukkaanhuhta/Neo-Geo.
|
Se, että Johanna Sinisalo voitti romaanillaan Finlandia-palkinnon, ei ole enää uutinen. Ehkä nyt ajan jo laskeuduttua hälinän yltä, on aika pohtia, miksi teos oli minun mielestäni palkinnon arvoinen.
Kärjistetysti voi sanoa, että romaani on miltei julkea. Sen tapahtumat liikkuvat homoyhteisössä ja kielletyssä erotiikassa. Kirja sivaltaa myös kohuttuja iltalehtien aiheita, suurpetojen tunkeutumista metsistä ihmisasumuksille sekä kaukoidän maista ostettuja orjavaimoja. Kaikki nämä aiheet ovat tulenarkoja. Ne herättävät yleensä suuressa massassa lähes hysteerisiä tunteita, vihaa, tunnetta, joka useimmiten syntyy tuntemattoman ja vieraan pelosta.
Kun kirjoittaa teoksen näiden aiheiden ympärille, on aina vaarana, että kirjoittaja lankeaa saarnaamiseen. Johanna Sinisalo ei tee tätä virhettä. Aiheet ovat vain sidekudos teoksessa, jonka hienous mielestäni on niissä ihmisen tunteissa, jotka raapaisevat syvimmin. Ihminen sukeltaa mielensä mustimpiin vesiin, kun hänet petetään joko rakkaussuhteessa tai ammatillisesti. Vallanhalu ja armoton hyväksikäyttö on kautta aikain nostanut historian näyttämölle ihmispedon.
Kirjalijan valinta ottaa mytologinen olento, peikko, yhdeksi kirjan henkilöistä, mahdollistaa sen, että ihmisen ajattelun petomaisuus paljastuu ja toisaalta pedon inhimillisyys nousee päivänvaloon. Pessi-peikon kautta teos peilaa myös ihmisen ja luonnon vastakkainasettelua. Luonnonvoimien valjastamista hyötykäyttöön on aina pidetty ihmisten maailmassa saavutuksena. Kuitenkin aina luonto iskee takaisin. Ja kun takin kääntää toisinpäin, niin teos peilaa ihmispsykologiaa tavalla, jossa on monia ulottuvuuksia.
Kirjan päähenkilön kotiinsa ottaman peikkolapsen kautta kirjailija on valinnut johtomotiivin, jonka avulla hän taitavasti sitoo teoksen rakenteen. Kansanmytologiassa peikkotarinat ovat olleet opetuskertomuksia. Jos menet varkaisiin, niin taloa vartioiva peikko syö sinut. Nuori nainen, joka antautuu luvattomaan rakkaussuhteeseen, joutuu peikon vangiksi, joka hiljaa tuhoaa koko hänen elämänsä. Sinisalo on tarkkasilmäisesti ympännyt nämä tarinat teoksensa höysteeksi ikäänkuin ennakoimaan tulevaa tapahtumaa. Tarusta tulee totta tai todellisuudesta tarua. Toinen johtomotiivi, joka hyvin kytkeytyy itse teemallisiin ja kerronnallisiin elementteihin, on pimeys ja yö. Yleensä kirjassa liikutaan maisemissa öiseen aikaan. Yö kätkee teot. Pimeys asuu ajatuksissa.
Kirjan rakenteesta on esitetty kritiikkiä. Minusta se ei ole oikeutettua. Nykykirjallisuus kauttaaltaan on lähtenyt uudistamaan romaania tähän suuntaan, fiktion ja fiktiivisen faktan vuorotteluun. Mieleeni tulle eittämättä Margaret Atwoodin viimeisin kirja Sokea surmaaja ja englantilainen Minette Walters, jonka rikosromaanit muistuttavat rakenteeltaan Sinisalon teosta.
Johanna Sinisalon kielellisen ilmaisun lahjakkuus näyttäytyy nimenomaan näissä muka lainatuissa faktoissa, joissa tyyli vastaa aikakautta ja lainattua julkaisua. Episodimonologiat mielestäni kuvaavat paremmin eri henkilöiden ajatusmaailmaa kuin jos asialla olisi ollut kaikkitietävä kertoja. Jouhea juoni välittyy lukijalle selvästi, mutta ehkä Palomitan tarina olisi tarvinnut hieman toisenlaista juonellista ratkaisua.
Eeva-Liisa Tenhunen
Johanna Sinisalo -linkkejä
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin sivun alkuun
|
