Paha vieras

Paha vieras

(Ennen julkaisematon)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Markku Sadelehto (toim): Paha vieras,
WSOY, 1996, sidottu, ISBN 951-0-21013-7, 654 s.
suom. Matti Rosvall, päällys Jukka Murtosaari,
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta)

Silloin tällöin on tullut kirjoiteltua kaikenlaista suomennosantologioista. Nyt täytyy kirjoittaa: NYT OSUI NAPPIIN!

Olen silloin tällöin tavannut kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, mutta yleensä ne ovat olleet romaaneja. Koskaan en olisi uskonut, että novellikokoelma - ja vielä antologia - kuuluisi tähän hyvin pieneen ryhmään. Paha vieras kuuluu. Kirjaimellisesti oli pakko jatkaa seuraavaan novelliin - ja seuraavaan - ja seuraavaan - jotta näki, millä tavalla nyt on aihetta käsitelty, mihin kummallisiin suuntiin lukija seuraavaksi johdatellaan, ja miten tarinan sävy eroaa edellisestä tai seuraavasta.

Tosin alku on hiukan kankea. Jouduin tarkistamaan pariin kertaan, että ensimmäinen novelli todella oli Joseph Conradin eikä jokin Maupassantin vähemmän tunnetuista. Kuitenkin lopun kylmäävä idea, jossa nainen pitää elävää pelastajaansa kuolleena, on tehokas ja puistattava. Siitä eteenpäin kokoelma sisältää tunnettuja nimiä ja vähemmän tunnettuja, ja vaikka tunnetut taatusti elävät maineensa mukaisesti, vähemmän tunnetut tuottavat herkullisimmat yllätykset.

Kokoelman aihehan on okkultismi, ja kaikki novellit todella käsittelevät ideaa, pari tosin rajaa hipoen. Okkultismi, manaaminen, vierailevat henget, jopa paholainenkin. Mitään ilmeistä ja mautonta ei kokoelmaan myöskään ole päästetty.

Klassikkoja on tietysti suomennettu - Conradin novellin lisäksi Robert Louis Stevensonin "Markheim" tuntuu ensin tarpeettoman tavanomaiselta, mutta siinäkin on yllätysmutka lopussa. Huonoimmasta päästä lienee M.P.Shielin "Jylisevä talo", joka on jonkinlainen "Usherin talon häviön" kopio, mutta sen kukkainen kieli tuo tarinaan odottamatonta voimaa (päinvastoin kuin luulisi), ja se on yllättävän mieleenjäävä. Arthur Machenin "Valkea väki" on niitä pakollisia. Olen aina epäillyt, että paitsi lukijat, Machen itsekään ei tiennyt, mistä tässä kaikessa oikein oli kysymys. Nyt kuitenkin, Rosvallin käännöksen jälkeen, minulla ensi kerran on jokin pakeneva aavistus. Erikoiskiitokset Rosvallille.

En ole koskaan oikein pitänyt Oliver Onionsista, mutta "Maalatut kasvot" oli niin mieleenpainuva, että ihmettelin, miksi sitä ei ole useammissa antologioissa. Tarkistin, ja oikeudet on saatu perikunnalta. Onko novelli julkaistu vasta Onionsin kuoleman jälkeen? Tunnustan tietämättömyyteni. Joka tapauksessa siinä on sellainen Välimeren tuntu, että on kuin lukisi ranskalaista romaania tai filmiä novellin muodossa - pienoisromaani voisi olla ranskalaisesta Algeriasta, ikäänkuin Välimeren "Indokiina", vaikka siinä onkin kysymys sisilialaisesta tytöstä ja englantilaisesta nuorukaisesta. Tai ehkä sisilialaisesta tytöstä ja amerikkalaisesta taidemaalarista, tai jopa tytöstä ja arabikuljettajasta. Tai Välimeren ikuisesta ristiriidasta maisemaan ja auringonpaisteeseen kuuluvan pakanuuden ja maahan tuodun kiihkeän katolisuuden välillä. Sikäli tytön sisilialaisuus on välttämätön ainesosa, ja samoin sen sijoittuminen 20-lukuun, jolloin maailma ei enää ollut entisensä, mutta rikkaat olivat vielä rikkaita ja joutilaisuus vakavasti otettavaa työtä. Ja tytöt tarvitsivat esiliinoja. Pelkkä nimi - alun pienestä meikin sipaisusta loppuun saakka, jossa maalattujen kasvojen merkitys todella paljastuu, on merkityksellinen.

Toisessa laidassa vakavuuden ja kiihkeyden suhteen on D.K. Brosterin Aubrey Beardsleyn ja Max Beehrbomin maailmasta kotoisin oleva ironinen "Vaanija oven edessä", jonka luettuani en enää koskaan katso pölykoiria samoin kuin ennen. Tai A.E. Coppardin "Toisella puolella", oikukas pikku novelli, jonka veroisen olen kerran lukenut Marjorie Bowenilta. Tarinasta saa sen kuvan, että se on kirjoitettu onnellisella luomisvireen hetkellä hyvän lounaan ja sherrylasillisen jälkeen eikä siihen sen koommin ole kajottu. Novellin suomalainen nimi ("Toisella puolella") ei muuten ole erityisen onnistunut, mutta alkuperäinen olisi ehkä ollut hankala tai paljastava - "Adam and Eve and Pinch Me".

Todella, ainoa, mistä en kokoelmassa pidä, on nimi, Paha vieras, joka ei riittävästi painu mieleen. Tosin parempaakaan ideaa en keksi. Niin, ja layout, jossa on jotakin tarpeettoman sensaatiomaista ja rikkonaista, mutta jos se houkuttelee ostajat, jotka kirja ansaitsee, niin kaikin mokomin. Jos värivalot ja kantta nostettaessa soiva musiikki houkuttelisivat ostajia, niin lisätkää ne! Tämä kirja ansaitsee laajan yleisön.

Eija Elo


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute