|
Pimeyden verkot(Aikakoneesta 4/1992)Takaisin arvosteluhakemistoon Karl Edward Wagner: Pimeyden verkot Sword & sorcery on ilmeisesti saavuttanut jonkinlaisen vakiintuneen lukijakunnan päätelleen siitä, että yhä useammat kustantajat ovat sitä alkaneet tuoda markkinoille. Niinpä olemme viime aikoina saaneet luettavaksemme Robert E. Howardin ja erinäisten antologioiden ohella myös Michael Moorcockin ja amerikkalaisen Karl Edward Wagnerin teoksia. Sword & sorcery edellyttää sankaria ja viihdekirjallisuuden sankareilta on perinteisesti edellytetty tiettyä moraalikoodia mutta sword & sorceryssa tästä vaatimuksesta on perinteisesti myönnetty erivapauksia. Näin myös Wagnerin tapauksessa. Hänen sankarinsa on Kane, salaperäinen kuolematon miekkamies ja tosiasiassa Raamatun veljessurmaaja Kain, jonka Jumala kirosi ikuisesti vaeltamaan maan päällä. Hän on kiinnostunut vain omasta edustaan ja on valmis miltei millaisiin tekoihin tahansa sitä ajaakseen. Teoksesta löytyy hyvin harvoja sympaattisia henkilöitä ja useimmat heistäkin kokevat kurjan kuoleman, poikkeuksena Kanen seuralainen, salamurhaaja Arbas, jonka sympaattisuudesta voitaneen olla kahtakin mieltä. Vaikka kyseessä on fantasia, on tapahtumapaikka aivan ilmeisesti meidän maailmamme hyvin etäinen tulevaisuus, jossa teknologia on unohdettu ja sen on korvannut magia. Kyseenalaista syntyperää oleva Pellinin valtiatar Efrel palkkaa Kanen johtamaan armeijojaan yrityksessään kostaa kärsimänsä kolhut aviomiehelleen Thovroksen kuninkaalle. Tuloksena on verilöyly verilöylyn perään ja lopulta kaikkien aikomusten väistämätön raukeaminen tyhjiin kun Efrelin juonet lopulta kääntyvät häntä itseään vastaan. Wagnerin kirjojen tapaan jäljelle jää vain Kane joka jättää taakseen savuavat rauniot ja vaeltaa kohden uusia kohtaloita. Pimeyden verkot on Wagnerin ensimmäinen romaani, sillä se julkaistiin alunperin jo vuonna 1970 mutta pienen taskukirjakustantajan pahoin runtelemana. Saatuaan mainetta kahdella muulla Kane-kirjalla vuosikymmenen puolivälissä Wagner pisti esikoisensa uudelleen kirjoituskoneen läpi korjaten samalla alkuperäisen kustantajan copyeditorin aiheuttamat tuhot. Lopputulos on kohtalainen. Jäljellä on monia ensiromaaneille tyypillisiä vikoja kuten pitkät monologit, joissa lukijalle selvitetään tapahtumien taustaa ja ennen kaikkea tarinan kankeahko alku. Lukijan mielenkiinto alkaa todella herätä vasta kun Wagner saa Kanen siirrettyä varsinaiselle näyttämölle eli Pelliniin kun kolmannes kirjasta on kulunut. Loppupuoli onkin sitten aivan kohtalaista mäiskettä mutta kirjoittaja on yltänyt parempaan muissa Kane-kirjoissaan, sellaisissa kuin Bloodstone (1975), Dark Crusade (1976) ja Night Winds (1978), joihin niihinkin saamme toivottavasti pian tutustua Fan-sarjassa. Lopuksi haluaisin huomauttaa käännöksestä, joka on paikoitellen jäykkää ja josta usein paistavat läpi englanninkielen sanontatavat joskaan eivät liian häiritsevästi. Enemmän vikaa on kannessa. Peter Mustosen käsitykset ihmisruumiin mittasuhteista on jo toisaalla havaittu oudoiksi, tämä kansi puolestaan on vain yleishuono. Kannen ihmishahmo on kuin vahakuva vailla mitään elämää. Sword & sorcery -kannet vaativat toimintaa ja Mustonen piirtää harvinaisen huonosti veistettyjä patsaita, jotka eivät ole edes kovin näköisiä. Käsitän, ettei kuka tahansa voi olla Suomen Frazetta, mutta joku tatsi kuvitettavaan aiheeseen pitäisi sentään löytyä! Juhani Hinkkanen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
