Outoja tarinoita 3

Outoja tarinoita 3

(Aikakoneesta 1/1992)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Markku Sadelehto (toim.): Outoja tarinoita 3,
Jalava (Jalavan Kauhusarja no.18), 1991, nidottu,
ISBN 951-8954-83-6, 266 s.
Suom. Ulla Selkälä ja Ossi Hiekkanen,
Päällys Jari Rasi.
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta)

Tämän antologian teemana ovat kohtaamiset vieraiden elämänmuotojen kanssa mutta toisin kuin Jyrki Ijäksen muutaman vuoden takaisessa samaan teeman keskittyneessä Ensimmäisessä yhteydessä ovat Sadelehdon esittelemät elämänmuodot sataprosenttisesti vihamielisiä. Suurin osa kirjan materiaalista on tuoretta 1970- ja 1980-lukujen tuotantoa. Klassikkoja edustavat Theodore Sturgeonin "Se" (1940) ja John W. Campbellin "Olento" (1938).

Jälkimmäinen tunnettaneen parhaiten elokuvan The Thing (1951, uusi filmatisointi 1982) alkutekstinä. Novellin pulp-juuret ovat ilmeiset. Se on melodramaattinen ja tönkkö mutta samalla melkoisen voimallinen ja mieleenpainuva. Sitä on kuitenkin vaikea arvostella omana itsenään, niin vahvasti ovat sen elokuvaversiot juuttuneet alitajuntaamme. Me näemme tämän tekstin eri tavalla kuin alkuperäinen yleisö emmekä voi välttää elokuvien synnyttämien mielikuvien sekaantumista lukukokemukseemme. "Olennon" merkitys on viime kädessä juuri sen elokuvakonnektiossa. Jos tarinaa ei olisi filmattu olisi se vain yksi monista 1930-luvun kauhutarinoista, asianharrastajien muistama mutta ei erityisen kuuluisa.

Sturgeonin novelli sen sijaan seisoo omilla jaloillaan. Sillekin on epäilemättä löydettävissä filmaattisia ja sarjakuvallisia seuraajia mutta ei mitään mikä vähentäisi alkutekstin itsellistä tehoa. "Se" on novelli, joka menee suoraan kauhun ytimeen enkä tarkoita tämän päivän eksplisiittistä splatterkauhua, joka harvoin on pelottavaa, vaan jotain alkuvoimaisempaa. En tarkoita mitään minkä voisi tai mitä edes pitäisi visualisoida vaan jotain, joka tulee syvältä mielikuvituksen pimeämmistä syövereistä. Sturgeon oli yksi fantasia- ja kauhunovellistiikan suurista mestareista ja ansaitsisi oikeastaan oman novellikokoelmansa.

Teoksen uudemmista novelleista parhaat ovat Tom Reamyn "Umpikujassa" (1974) ja Michael Shean "Ruumiinavaus" (1980), jotka molemmat ovat kammottavia ihan positiivisessa mielessä. Shean juttu on siitä harvinainen, että siitä löytyy sekä melkoista splatteria että ihan oikeaa pelottavuutta. Reamyn kannibaalijuttu puolestaan voisi oikein toteutettuna muodostaa pohjan todella hyvälle kauhuelokuvalle. Reamy työskenteli 1970- luvulla Hollywoodissa mm. käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana ja jäljet näkyvät hänen teksteissään.

Muista novelleista ovat Robert R. McCammonin "Syvällä" (1987), David Draken "Metsästysmaa" (1976) ja Dean R. Koontzin "Kova kuori" (1987) kompetenttia kauhuviihdettä mutta eivät mitään suurta eivätkä muistettavaa. McCammonin juttu on pieni, miellyttävä ja oikeastaan aika hillitty, Draken ja Koontzin jutut taas tuovat mieleen viimeisten vuosikymmenten elokuvalliset kauhut.

Kirjan päätösnovellin Guy N. Smithin "Äyriäisten koston" (1989) mukanaoloa en millään kykene ymmärtämään. Se on yksinkertaisesti huono. Sadelehto kutsuu sitä "pulp-kirjallisuuden kostoksi" ja käsitän kyllä mitä hän tarkoittaa mutta miksi rasittaa meitä poikkeuksellisen kurjalla pulp-jutulla pelkän esimerkin vuoksi kun tarkoituksen täyttämiseksi olisi löytynyt aidosti viihdyttäviäkin tekstejä.

Lopuksi vielä muutama sana kirjan kansikuvasta. Sen on ilmeisesti tarkoitus kuvittaa Campbellin novellia mutta taiteilija ei ilmeisesti ole vaivautunut sitä lukemaan. Mitä tekee moderni helikopteri tai yleensä minkäänlainen helikopteri vuonna 1938 kirjoitetun ja ilmeisesti suunnilleen kirjoittamisajankohtaan sijoittuvan tarinan kuvituksessa. Tämä halvan näköinen kansi ei kertakaikkiaan tee oikeutta kohtalaisen onnistuneelle ja jopa muutamia klassikoita sisältävälle antologialle.

Juhani Hinkkanen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute