Pimeyden linnake

(Aikakoneesta 4/1991)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Markku Sadelehto (toim.): Pimeyden linnake
Jalava (Jalavan Fantasiasarja no.4), 1991, nidottu,
ISBN 951-8954-63-1, 250 s.
Suom. Ulla Selkälä, Ilkka Äärelä ja Markku Sadelehto
Päällys Jari Rasi
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta)

Jalava kustantajana ja Markku Sadelehto toimittajana ovat muutamassa vuodessa ottaneet haltuunsa antologiamarkkinat. Pimeyden linnake, alaotsikoltaan "fantasia-antologia" sisältää kuusi miekka ja magia -tarinaa, jotka ajallisesti sattuvat välille 1931-83.

Kirjan avaus, Robert E. Howardin "Bal-Sagothin jumalat" (1931) ei vedä vertoja Conan-tarinoille, joista ensimmäistä se parilla vuodella edeltää. Howard oli hyvin tuottelias kirjoittaja monissa genreissä ja tätä novellia tuskin muistettaisiin jollei se olisi Conanin luojan työtä. Jutulla on hetkensä mutta viime kädessä se on vain kohtalaisen ammattitaitoisesti kirjoitettua viihdettä lukemistonlehden palstojen täytteiksi ja kirjoittajansa elättämiseksi.

Henry Kuttnerin "Pimeyden linnakke" (1939) oli joltinenkin pettymys. Olen pitänyt paljon Kuttnerin sf-tuotannosta samoin kuin hänen muutamista fantasiaromaaneistaan, jotka kaikessa pulp-peräisyydessäänkin omaavat sellaista voimaa, joka tästä novellista puuttuu. Kuten Howardin juttukin, palstantäytettä ja leipää kirjoittajalleen. Kuttnerin hiukan myöhäisempi novelli "Lohikäärmeen valtaistuin" (1941) julkaisussa Seikkailujen sankareita (1943) lienee sivunmennen sanottuna ensimmäinen suomennettu sword & sorcery -tarina, vai tietääkö joku varhaisemman?

Olin valmistautunut olemaan pitämättä David Draken "Lohikäärmeen hampaista" (1983) mutta toisin kävi. Tämä ei varsinaisesti ole hyvä novelli ja loppua kohden se on aika ennustettavakin mutta jotenkin se säilytti mielenkiinnon, näin ehkä siksi, että Drake on häpeilemätön pulp-kirjoittaja 40 vuotta viimeisten pulp-lehtien katoamisen jälkeen. "Lohikäärmeen hampaat" on aika hyvä hirveän huono novelli.

C.L. Mooren tarinat Joiryn Jirelistä luetaan yleensä genren varhaisiin klassikoihin mutta niistä on kyllä aika hiukan jättänyt. Siltikin ne ovat muistettavia jo pelkästään julkaisuajalleen 1930-luvulle ja pulp-lehdille erinomaisen epätyypillisen vahvan naispuolisen päähenkilönsä ansiosta, eli ei mitään kahvinkeittoa ja kirkumista näissä jutuissa. Syynä tähän oli tietenkin se, että nimikirjainten C.L. taakse kätkeytyi Catherine Lucille Moore, joka näin suojautui lukijoiden mitä todennäköisimmiltä ennakkoluuloilta. "Jirel taikamaassa" (1935) on Jirel-juttujen parhaita ja kohoaa helposti aikansa viihdefantasian keskitason yläpuolelle.

Sitten onkin vuorossa antologian paras novelli, Jack Vancen "Pyhiinvaeltajat" (1966). Vance on meillä aivan syyttä suotta aliarvostettu kirjailija, joka tässä novellissa on parhaimmillaan. "Pyhiinvaeltajat" on poimittu kokoelmasta Eyes of the Overworld (1966), joka ilman muuta pitäisi jonkun kustantajan ottaa suomennettavakseen. Päähenkilö Cugel on ovela, omaa etuaan ja muiden heikkouksia hyväkseen käyttävä manipulaattori, periaatteessa siis kertakaikkisen epämiellyttävä ihminen. En silti mitenkään voi olla hurraamatta mielessäni joka kerran Cugelin onnistuneesti vietyä läpi jonkun hirmuisen huiputuksen olkoonkin, että hän useimmiten päätyy lopulta entistä pahempaan ahdinkoon. Cugel on henkisesti hyvin läheistä sukua Patricia Highsmithin Tom Ripleylle, murhaajalle ja huijarille, jota useimmat lukijat rakastavat, joskin omatunto kolkuttaen. Suosittelen.

Kirjan päättää sword & sorceryn viimeaikaisiin tähtiin lukeutuvan Michael Shean "Vainajien valtakunta" (1982), joka on poimittu palkitusta romaaniksi naamioidusta kokoelmasta Nifft the Lean. Shea on, kuten Sadelehto seikkaperäisessä esipuheessaan oikein toteaa, Vancen oppipoika. Hän aloitti kirjoittamalla jatkoa Vance Cugel-tarinoille mutta tässä novellissa hän puhuu jo omalla äänellään joskin vancemaisia kaikuja on ajoittain taustalta kuultavissa. "Vainajien valtakunta" on modernia sword & sorcery -viihdettä ja hyvää sellaista. Novellin ainekset ovat vanhaa ja tuttua tavaraa lukemattomista aikaisemmista romaaneista ja novelleista mutta ne on sekoitettu sulavaksi ja aika maistuvaksi uudeksi keitoksi ihan ammattitaitoisesti.

Pimeyden linnakeesta olisi helposti saanut paremman kirjan korvaamalla pari heikointa novellia vahvemmilla ja tuoreemmilla. Minä jäin kaipaamaan erikoisesti henkilökohtaista suosikkiani Fritz Leiberia sekä Karl Edward Wagneria mutta ehkäpä saamme tutustua heihin jossain tulevassa voluumissa ja mieluimmin omissa kirjoissaan. Lisäksi olisin toivonnut vahvempaa aloitusnovellia. Ei Howard ole mikään itseisarvo, hän oli yksinkertaisesti kaupallinen kirjailija, joka teki kirjoitustyötä elääkseen, tuotti välillä todella hienoja tekstejä mutta yhtälailla rutiinityötä johon tämän kirjan avauskin lukeutuu. Minusta sword & sorcery -antologian voi oikein mainiosti toimittaa ilman Howardiakin, jota muuten korkeasti kunnioitan mutta en ihaile.

Juhani Hinkkanen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute