|
Kauhujen kirja(Aikakoneesta 3/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Douglas E. Winter (toim.): Kauhujen kirja Kauhu näköjään todella myy muodossa tai toisessa, ja varsinkin koto-Suomessamme. Mutta siinä missä alan elokuvia tihkuu maahan, turhan usein silputtuina ja tietyssä mielessä nirkoisesti (nimim. "Missä viipyvät Elävien kuolleitten yö ja leikkaamaton Hellraiser"), siinä alan kirjakustantajat turhaan vetkuttelevat kirjailijalöytöjen julkaisemista. Näin onkin tietysti kivaa nähdä kokoelma, jossa on Dan Simmonsia, George R.R. Martinia ja (tietysti) Stephen Kingiä, jonka nimi osaltaan kohottanee myyntilukuja... No niin no, sanotaanpa nyt kaikille King-faneille ja anti-kingisteille, että Kuninkaan tämänkertaiset jutut jäävät kyllä hiukan vaisuiksi, varsinkin kun vertaa niitä hänen alkuaikojensa tarinoihin. "Setelit" on liian suppea ja vaisu Hämärän rajamailla -tyylinen kertomus, josta en pahehemmin voi sanoa, mitä se oikein yrittää esittää. Se ei ole kauhua ja science fictionia kuin vain hyvin marginaalisesti. Amerikkalaisen tv-shown kuvaus on kulkeva ja henkilöitäkin tarinassa on, joten miten King on jättänyt tämän näin olemattomaksi, ja miksi tämä oikein on julkaistu? "Tennarit" onkin huomattavasti parempi, hauska ja irtonainen parodiaröhellys, joka pyörii hyvinkin yleisinhimillisen aiheen ympärillä. Pärjää tämä pienimuotoisena kauhunakin, eli jos ette ennen ole lukeneet tarinaa vessasta, jossa kummittelee, niin tässä olisi! Ja sitten... jonkun olisi ehdottomasti pitänyt kehottaa Kingiä kirjoittamaan lyhyemmin, sillä "Omistuskirjoitus" on puuduttavan ylipitkä novelli (toimittajan mukaan 'pienoisromaani', mutta rakenne on kyllä novellin) naisesta, joka muistelee ystävälleen aikaa ennen kuin hänen kirjailijapoikansa syntyi. Niukka horror-aineisto hukkuu jorinaan ja lopetuskin on vain tyhmä, koko tarinahan tähtää siihen eli se on selvä jo alkuriveiltä lähtien. Juonessa on tosin mukana eräs isompaa vastenmielisyyttä herättävä, perverssisti kiinnostava pätkä, joka poikkeaa tavallisemmasta mainstreamista. Arvostusta kerännyt Dan Simmons, jonka romaaneja kukaan ei tietenkään rupea suomentamaan, vastaa kirjan mielenkiintoisimmasta annista ja vaikuttaa näin ensialkuun varsin omalaatuiselta keksiessään vanhoista ideapohjista kerronnallisesti ja näkemyksellisesti tehokkaita tarinoita, joissa on myös jotain omakohtaiselta vaikuttavaa. Kuin kunnon tarinankertoja ainakin, Simmons osaa vaihdella ympäristöjään ja tyyliään laidasta toiseen. En nyt kylläkään huomannut tarinassa "Etäispesäke" mitään messiaaninen sekoilu/harhanäky -tematiikkaa, kuten toimittaja Winter esipuheessaan, mutta se on kai tulkintakysymys. Kumminkin tämä juttu taudinaiheuttajavampyyreja näkevästä miehestä on todella hyvä kauhujuttu, sanoisin että kirjan paras. Voisi kyllä olla velkaa parillekin 50-luvun paranoiascifi/kauhuleffalle sekä Cormanin Man with X-Ray Eyes -filmille. Synkkä tarina, huumoriakaan ei ole, jos on niin se on sitten aivan pikimustaa ja SimmonsiHa on outo huumorintaju. "Vanni Fucci on elossa ja terveenä ja asuu helvetissä" onkin vaihteeksi hilpeän satiirinen rymistely amerikkalaisista televisiopastoreista, joiden puuhiin puututaan 'toiselta puolelta'. Tarina kylvää varsin ivallista huumoria ja ironiaa ja onnistuu naurattamaan höperöimmillä vitseilläänkin. Lopetus palaa asiaan kauhun ynnä väkivallan sekaisen huvittavahkon purkauksen myötä, josta tuli mileleen Lamberto Bavan ketsuppileffa Demons. "Iversonin kuopat" on Simmonsin pitkä juttu, ja vaikka tätäkin olisi voinut karsia, tarjoaa juoni tihentyvän tunnelmoinnin ohessa hyvää ajan- ja ympäristönkuvausta. Vuosisadan alkupuolella militääritapahtumaan matkustava partiopoika joutuu vetäistyksi yliluonnollisiin tapahtumiin. Amerikkalaisia täytyy kai aina väliin muistuttaa jostakin sodastaan, ja kun Vietnam on puhkikaluttu, niin käyhän se sisällissotakin, kyllä kyllä. Lopussa on kauhistelulle taas aihetta, kun kuolleet palaavat kostamaan, tosin ihan muussa muodossa kuin Wanhoina kunnon zombeina. Ja voi kai tarinassa nähdä jotakin syvällisen vertauskuvallistakin. Itselleni tuntemattomampi George R.R. Martin, joka kuulemma enempi tieteiskirjoittaa muuten, on saanut aikaan ihan mukiinmenevän ja hieman poikkeavan ihmissusitarinan, jos kohta juttu vie reippaasti kolmanneksen koko kirjasta. Kertomus yhdistää scifististä ihmissusijuttua rikostarinaan ja, jos "Nahanvaihtajat" ei kielellisesti tai juonellisesti nyt ole kovin erikoinen, on se kumminkin varsin hauska lukea ja kauhupohjastaan johtuen, tai huolimatta, jotenkin piristävä juttu. Martin kehtaa ihan reilusti tarjota menoa ja meininkiä, siis viihdettä, vaikka välissä on vakavampaakin tuumailua, ja saa tarinansa pidetyksi kasassa ihan hyvin. Eli siis varsin laatuisa kokoelma joistakin puutteistaan huolimatta. Monotetaan nyt kuitenkin kustantajaa alkuteosten nimien puuttumisesta, niin esipuhe kuin sisällysluettelo tässä onkin. Ja kiitetään sitten Kari Leppästä erinomaisesta kannesta: kuva on siisti ja typografia samoin, asemointi on mennyt nappiin. Täydellistä! Sami Myllymäki
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
