Outoja tarinoita 1

Outoja tarinoita 1

(Aikakoneesta 3/1990)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Markku Sadelehto (toim.): Outoja tarinoita 1,
Jalava (Jalavan kauhusarja 7), 1990, nidottu,
ISBN 951-8954-22-4, 242 s.
Suom. Ulla Selkälä, Ilkka Äärelä, Leena Peltonen & Tapani Ronni, päällys Jari Rasi.
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta)

Suomessa aletaan havahtua huomaamaan kauhuperinne, muutakin kuin Stephen Kingin luvalla sanoen ylimainostetut tiilikivet. Olisiko videofilmiharrastuksella osansa? Markku Sadelehto on koonnut ja Jalava kustantanut klassikkokirjailijoilta kymmenen novellia vuosilta 1924-1953, jotka lisäävät sopivasti Jalavan hyvällä maulla valittua kauhukokoelmaa. Novellien arvoa lisäävät (joidenkin kohdalla luovat) alan harrastajien tekemät erinomaiset käännökset, eikä vaikutelmaa pilaa yllättävän tyylikäs (varsinkin verrattuna Jalavan scifi-sarjan kansiin - valitan) kansikuva. Antologiassa on vieläpä sisällysluettelokin - viime aikoina kustantajat ovat jättäneet liian usein antologiat ilman tätä välttämättömyyttä.

Kokoelman avauksena on H.P. Lovecraftin "Rotat seinissä". Novellissa on Lovecraftin ystäville taattua viehätystä, vaikka - tai ehkä juuri siksi - siinä ovat myös kaikki Lovecraftin kauhistutttavimmat kliseet: suvun biologinen jahenkinen rappeutuminen, hajujen kuvaus, aikamiehet, jotka pyörtyvät kuin viktoriaaniset tytöt. Terve järki on parasta paiskata lukiessa nurkkaan, ja vielä enemmän seuraavan Warner Munnin novellin "Ketju" kohdalla. Muuten piinaavimmaksi tulee kysymys, mistä se kaikki kettinki saatiin, ja miten se onnistuttiin kuumentamaan?

Sen sijaan seuraava Clark Ashton Smithin novelli "Gorgo" ansaitsisi laatusanakseen kaunis, ja pääasiassa Leena Peltosen käännöksen vuoksi. Alkukielellä tämä tarina ei ole jaksanut minua kiehtoa, mutta nyt tekee mieli lukea se moneen kertaan hitaasti ja herkutellen, niin hyvin lauserytmikin toistaa Smithin runollista tyyliä. Sävyn ja rytmin muutos seuraavassa Howard-tarinassa muistuttaa kauhukirjallisuuden laajoista ulottuvuuksista. "Kyyhkyt helvetistä" pysyy hämmästyttävän hyvin paketissaan ja Villin Lännen ympäristö on vaihtelua Conan-tarinoita lukeneille.

Ulla Selkälän ja Ilkka Äärelän suora ja nopeatahtinen käännös pelastaa Kuttnerin rottatarinan - se tuntui kai niin keinotekoiselta kamalta, kun tuttavapiiriin sattuu kuulumaan oikea rotta. "Perintö" on Fritz Leiberin nokisen realistista kaupunkikauhua. Syrjähyppynä saähee kai kaivata suomeksi enemmän Leiberia, joka ei totisesti tarvinnut intiaanien hautausmaita eikä kelttiläistä mytologiaa saadakseen kauhutarinan pureutumaan suurkaupunkiin.

Robert Blochin "Kunnioittaen, Viiltäjä-Jack" tuo tämän kauhumytologian sankarin suomalaisten ulottuville Tapani Ronnin kääntämänä, kun taas "Urakoitsija palauttaa uskoni Ray Bradburyyn, jota olen jo alkanut pitää pastellisävyisenä nynnynä. "Urakoitsijassa" todella hallitaan musta huumori, vaikea taiteenlaji.

"Professorin teddykarhu" tuo vähän vaikean olon; kauhujuttuna siinä ei ole varsinaista vikaa, mutta Sturgeonin novellina se ei tuo miehestä parasta esiin, eikä toiseksi parastakaan. Sen sijaan Richard Mathesonin "Slaughterin talo" seisoo molemmat jalat tukevasti kummitustalojuttujen valtatiellä, tekisi mieli suorastaan sanoa tervehenkisesti, varsinkin verratessa samaan aiheeseen alkunovellissa. Mathesonin nuorilla miehillä on totisesti pyörtymisen syytä, milloin moiseen ryhtyvät. Sadelehdon esipuheen homoseksuaaliviittaus antaa juuri sopivasti pohjaa tälle vamppitarinalle.

Toivottavasti pian seuraa lisää Outoja tarinoita. Ala on laaja, odotan mielenkiinnolla, mitä Sadelehto kakkososaan valitsee.

Eija Elo


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute