Velhojen valtakunta

Velhojen valtakunta

(Aikakoneesta 4/1989)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Juhani Hinkkanen (toim.): Velhojen valtakunta,
Jalava (Jalavan scifi-sarja 14), 1989, nidottu,
ISBN 951-9201-95-5, 166 s.
Suom. Leena Peltonen, Ulla Selkälä, Ilkka Äärelä,
Tapani Ronni & Jussi-Ville Heiskanen,
päällys Jari Rasi.
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta).

Jos suhteellisen selväjärkisen science fictionin kääntäminen ja julkaisu on Suomessa ollut ohutta ja kivuliasta, on mystisiä syövereitä tutkivan fantasian suomenkielelle saattaminen ollut vieläkin luurankomaisempaa (Tolkienia lukuunottamatta, tietysti). Sen vuoksi onkin vaikeaa keksiä mitään TARPEELLISEMPAA kirjaa juuri nyt julkaistavaksi kuin tämä hra. Hinkkasen kokoama sword & sorcery -novellien antologia. Kyseinen fantasiagenre on Suomessa päässyt aiemmin julkisuuteen lähinnä vain Conan-sarjakuvalehtien välityksellä. Valistusta kaivataan, se on selvä.

Valistuksesta tämä teos käykin. Otos on kattava sekä ajallisesti että tyylillisesti. Fantasia on jo lähtökohdiltaan niin voimakkaasti traditionaalisia arvoja kunnioittavaa kerrontaa, että kovin radikaaleja tyylimuutoksia siitä on turha hakea, mutta tämä piirre tekee pienistäkin muutoksista merkittäviä. Maailmankuvan muutos Robert E. Howardin paranoidista rasismista Michael Moorcockin aristokraattiseen anarkismiin on sinänsä huimaava, mutta heidän fantasiakertomustensa ulkopinnoista sitä on oudon vaikea nähdä.

Kokoelman aloittaa Lordi Dunsanyn "Welleranin miekka" vuosisadan alusta. Se on vanhahtavan runollinen, unenomainen ja kaunis tarina. Se antaa muistuman ajasta, jolloin fantasian kirjoittaminen saattoi olla uskaliasta tutkimusretkeilyä hulluuden rajamailla. Kaikki ilmaukset kannetaan lukijan eteen kuin patsaaksi veistettyinä.

Clark Ashton Smithin ja Robert E. Howardin novellit sisältävät 1930-luvun halpatuotantofantasioiden merkittävimmät piirteet. Ne ovat täynnä nopeatempoista toimintaa, kauhutarinoista lainattuja elementtejä ja usein toistuvaa splatteria. Luut rutisevat ja veri tahraa koreat lattiat. Conan on tietysti ikuinen macho-ikoni ja tarinassa "Zamboulan varjot" hän esiintyy JUURI sellaisena kuin hänen ihailijansa/vihaajansa toivovat.

Fritz Leiberin ja L. Sprague de Campin novellit edustavat hieman uudempaa amerikkalaista fantasiakirjallisuutta. Ne tekevät pilaa varhempien tarinoiden mustavalkoisuudesta, mutta käyvät samalla miellyttävästä seikkailuviihteestä. Varsinkin Leiberin "Vaikeuksia Lankhmarissa" toimii hyvin molemmissa suhteissa. Se hoippuu kevytmielisyydestä kauhuun ja onnistuu myös tekemään sankareistaan paljon Conania inhimillisempiä.

Kokoelma päättyy Michael Moorcockin novelliin "Unelmoiva kaupuni", jossa luonnollisesti seikkailee Elric, Moorcockin tunnetuin sankari. Elricin hahmossa on viety äärimmäisyyteensä romanttinen kuva maailmasta vieraantuneesta intellektuellista, joka on ikuisesti tuomittu pohtimaan tekojensa pahuutta. Toisin kuin useimmat fantasiasankarit, Elric ei suinkaan taistele pimeyden voimia vastaan. Hän on muuttumassa niiden osaksi, eikä (Conanin tapaan) elättele luuloja omasta erinomaisuudestaan.

Velhojen Valtakunta on kunnioitettavan monipuolinen kokonaisuus. Sen tuloa tähän maahan olisi syytä juhlistaa fanfaarein, juhlakulkuein, tahi muin soveliain menoin. Tai ainakin se olisi syytä LUKEA.

P.A. Manninen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute