Tähtien lapset

Tähtien lapset

(Aikakoneesta 3/1989)


Takaisin arvosteluhakemistoon

James Blish: Tähtien lapset (The Seedling Stars, 1957)
Ursa (Ursa SF 13), 1989, nidottu,
ISBN 951-9269-50-9, 174 s.
Suom. Veikko Rekunen
Päällys Vesa Lempiäinen

Ursan kolmastoista SF-sarjan kirja on nostalgisen oloinen teos: joukko novelleja, jotka on yhteisen teeman ympärille rakennettuina kasattu romaaniksi, ja joista ensimmäisen perusversio on kirjoitettu niinkin varhain kuin vuonna 1942 ja uusinkin on peräisen vuodelta 1955. Romaaniksi The Seedling Starin novellit on kasattu vuonna 1957.

Tämänkaltainen novellisarjan romaaniksi kokoaminen ei suinkaan ole ainutlaatuista eikä edes perin harvinaista science fiction - kirjallisuudessa. Esimerkiksi Ray Bradburyn Marsin aikakirjat on toteutettu samalla tekniikalla, ja mitäpä muuta kuin kolmen pienoisromaanin kooste on myös vaikkapa Asimovin Itse jumalat - vain kaikkein tutuimpia teoksia mainitakseni. Blishin teema on "pantropia" - "kaiken muuttaminen" – eli ihmiskunnan pyrkimys muuntaa geneettisesti oma rotunsa vieraiden planeettojen olosuhteissa selviytyväksi. Terraformaus on kallista, muuttakaamme siis ympäristön sijasta asujaimet.

Tähtien lapset jakautuu neljään kirjaan eli neljään eripituiseen novelliin. Ensimmäinen niistä, "Siemennysohjelma", perehdyttää lukijan tarinoiden taustaan: miten ensimmäiset nk. mukautetut ihmiset syntyivät ja mitkä olivat heidän pyrkimyksensä ynnä se tausta, mikä ohjasi heidät kohti tähtiä. Kaksi keskimmäistä novellia taas kertovat erilaisten mukautettujen ihmisrotujen elämästä planeetoillaan, kunnes neljäs novelli kiertää kehää tavallaan umpeen.

Blishin kirjasta säteilee keveä lapsenusko ihmisrodun sisäiseen kategoriseen imperatiiviin kehittyä aina vain eteenpäin ja muokata ympäristöään omaksi hyväkseen sen kustannuksella. Tähtien lapset -teoksen jokaisessa novelliluvussa on perusteemana nähtävissä ihmisrodun senhetkisten rajojen rikkominen sekä eteenpäin ja ylöspäin kasvaminen. Nykylukijalle sen suurin ansio mielestäni onkin näillä rajoilla spekulointi ja samalla metaforana toimiminen meidän omalle maailmankäsityksellemme: kuinka paljon näkemästämme ja tutkimastamme oikeastaan ymmärrämme ja kuinka paljon erilaiset, ylittämättömiltä tuntuvat rajat ovat vain meidän itsemme asettamia ja harhauskojen avulla ylläpidettyjä.

Blishin teoksen luotaavamman kriittisyyden puute ei sen kirjoittamisajankohtaan nähden ole mikään miinus. Itse asiassa Tähtien lapset -kirjan ensimmäisessä novellissa esiintyvä monopolikapitalismin kritiikki on varmaankin ollut vuonna 1955 suuren luokan radikalismia. Nykylukijalle, kuitenkin, teos edustaa lähinnä haikeaa katsausta menneisiin ihanteisiin - välillä viihdyttävää, välillä epäuskottavaa lukemista, josta ei kovin paljon käteen jää, mutta jota on vaikea kovasti moittiakaan.

Juhani Hinkkasen esipuheet ovat, muuten, aina ilo lukea: vankkaa ja tiivistä asiantuntemusta oivana perustana lukuelämykselle.

Johanna Sinisalo


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute