AINA VAIN SYÖMÄÄN!




Löytyipä kauan kadoksissa ollut, kämppäni taivasta tavoitteleviin paperiröykkiöihin hautautunut reseptivihkoni, joten tällä erää on luvassa mm. sikermä suvussa perintönä kulkeneita leivonnaisreseptejä. Mutta sitä ennen kaikenlaista sekalaista empiiristen kokeilujen tuottamaa ja eri lähteistä koostettua.



Muutama metka keitto


Retiisinlehtikeitto

Tämä löytyi erinomaisen hupaisasta ja runsassisältöisestä keittokirjasta nimeltä Linnunradan keittokirja, Sesonkiruokia tähtihetkiin, tekijä tsekkiläinen Anna Pinková (Taifuuni, 1992). Lukiessani reseptiä ensi kertaa syyllistyin ajattelemaan, että suomentaja on töpeksinyt, mutta eipäs vaan. Ennakkoluulotonta mieltä, hyvät hyvän ruoan ystävät. Naatteja saa torilta usein ihan ilmaiseksi, ja sesonki alkaa olla parhaimmillaan.

kahden retiisinipun lehdet (tätä kohtaa minä juuri epäilin)
vähän öljyä
muutama peruna
1/2 litraa lihalientä
vajaa desi kermaa
suolaa, pippuria

Huuhtele ja silppua retiisinlehdet. Hauduta ne kasarissa. Kuori ja kuutioi perunat, keitä ne pehmeiksi lihaliemessä ja soseuta yhdessä retiisnlehtien kanssa. Lisää kerma, suola ja pippuri, kuumenna, mutta älä keitä enää. Somista soppalautanen parilla ehjällä lehdellä ja retiisinviipaleilla.



Kylmä yrttijugurttikeitto


(sovellutus samaisesta kirjasta siltä varalta, että kesähelteetkin vielä joskus tulisivat)

8 dl maustamatonta jugurttia
suolaa, pippuria
cayennepippuria
tuoreen kurkun puolikas
retiisejä
reilusti tuoreita yrttejä silputtuna (ruohosipulia, basilikaa, tilliä, persiljaa, sitruunamelissaa, cilantroa eli korianteria lehtimuodossa, kirveliä jne.

Vaahdota jugurtti suolan ja pippurin kanssa. Kuori kurkku ja poista vetinen siemenosuus, leikkaa loput pieniksi kuutioiksi. Suikaloi retiisit ja lisää ne yrttisilpun kanssa jugurttiin. Tarkista maku. Ripaus paprikaa tai luraus sitruunamehua saattaa olla paikallaan.



Argentiinalainen keittopata

Tässä onkin sitten oiva ohje talven varalle. Nestemäärästä riippuu, nimittääkö tätä keitoksi vai pataruoaksi. Kannattaa tehdä samoin tein aika iso annos.

n. 600 grammaa luista lampaanlihaa
2 1/2 litraa vettä
suolaa, pippuria, laakerinlehti
viiden sentin pala kunnolla savustettua meetvurstia
3 sipulia
1 purjo
5-6 valkosipulinkynttä
kunnon kimpale juuriselleriä
1 pieni lanttu
3 porkkanaa
4 isoa perunaa
1 palsternakka
4 rkl tomaattipyreetä
pari lihaliemikuutiota
pari tl oreganoa
runsaasti persiljasilppua

Pane paloiteltu liha pataan ja kaada päälle 2 1/2 litraa kylmää vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori vaahto. Liha saa kiehua pippurin, laakerinlehden ja suolan seurassa kaikessa rauhassa puolisen tuntia tai kauemmin. Lisää sitten joukkoon kuutioitu meetvursti, lihaliemikuutiot, lohkottu sipuli, viipaloitu purjo, halkaistut valkosipulinkynnet ja muut kasvikset ja perunat sopivan kokoisina palasina. Silloin rupeaa olemaan valmista, kun perunat alkavat hajota soseeksi, mutta juurekset säilyttävät vielä ryhtinsä. Nosta lihapalat padasta, poista luut, paloittele liha ja pane takaisin pataan. Mausta nyt tomaattipyreellä ja yrteillä. Hauduta vielä hetki, jotta maut saavat tasaantua, ja tarjoa syviltä lautasilta hyvän leivän kanssa, joka ei tarvitse mitään päällysteita, vaan toimii myös ruokailuvälineenä.



Couscous


Pysytellään lampaassa mutta vaihdetaan maanosaa. Tähän pohjoisafrikkalaiseen yleisruokaan liittyy totaalisen tyhmä tarina: kun olimme Lontoossa lähdössä syömään couscousia, kuvitteli itsekeskeinen familiarini Kus-Kus, että sitä ollaan pistämässä lihoiksi. Se olisikin temppu, jota moni kokki kadehtisi, Kus-Kus kun sentään on vaaleanpunaista akryyliä. Todelliset tarveaineet kuitenkin ovat suurin piirtein seuraavat:

400-500 grammaa couscous-suurimoita (jotka eivät toden puhuen millään olennaisella tavalla eroa mannaryyneistä)
öljyä
pari sipulia
muutama silputtu valkosipulinkynsi
puoli kiloa lampaanlihaa, joka kuutioidaan
1 vihreä ja 1 punainen paprika kuutioina
3 viipaloitua porkkanaa
4 lehtisellerinvartta viipaleina
3-4 tomaattia kuutioina
1 dl rusinoita
(jotkut rämäpäät käyttävät paikallisvärin saavuttamiseksi myös taateleita) (jotkut trendikkäät käyttävät kesäkurpitsaa, mutta omasta vaatimattomasta puolestani en ole ikinä käsittänyt, mitä sillä saavutetaan)
pussi pakasteherneitä
pari kolme jalapenoa tai muuta maustepaprikaa niin pieneksi hienonnettuna, ettei nipoinkaan syöjä kykene niitä väistelemään
korianteria
kuminoita
mustapippurirouhetta
6 dl lihalientä
voisulaa

Aloitetaanpa lihamuhennoksesta. Sipuli, valkosipuli ja lihakuutiot ruskistetaan ja annetaan kypsyä kaikessa rauhassa vielä jonkin aikaa. Joukkoon lisätään paprika, porkkana, selleri ja paistellaan vielä jokunen tovi. Sitten sekaan viskataan tomaatit (jos viitsit kaltata ja poistaa siemenet, niin hyvä), rusinat, jalapenot, mausteet sekä lihaliemi. Haudutellaan turhaa kiirettä pitämättä kannen alla runsaat puoli tuntia. Herneet ja mahdollisesti suosimasti tuoreet yrtit lisätään aivan lähellä H-hetkeä.
Lihan ja kasvisten muhiessa hoidellaan ryynit. Couscous-suurimoiden päälle kaadetaan vettä niin, että ne peittyvät, ja annetaan turvota varttitunnin verran tai pakkauksen ohjeen mukaan. Sitten lisätään luraus öljyä ja annetaan turvota toinen varttitunti. Niiden kiehauttaminen kypsiksi vedessä ei sitten olekaan monen minuutin homma (katso pakkauksen ohjetta). Oikeastaan ne pitäisi hauduttaa lihamuhennoksen höyryissä erityisen couscous-keittimen yläosassa, mutta kenellä sellaista nyt on!
Sekoita kypsiin suurimoihin vähän voisulaa ja tarjoa lihamuhennoksen kanssa. Saat ylimääräisiä tyylipisteitä, jos teet ryyneistä rengasvuoalla muhennokselle pesän tahi jokaisen ruokailijan lautaselle pienemmällä muotilla (esim. teekupilla) couscous-keon.



Marja Sinkkosen mainio chili

Tämä suurella antaumuksella valmistettava chilipata oli aikoinaan Marjan kontribuutio julkaisuumme Jumalten ruokia, joka esitteli legendoin ja reseptein scifiharrastajien riihattomia ruokailuriittejä, joten ei kai Marjalla ole mitään sitä vastaan, että julkistan reseptin vielä toistamiseenkin. Tämä on suora sitaatti:

Tujulla chilillä on todettu olevan hyvä vaikutus keskivertoflunssaan, dagen efter -oloon, mielialaan ja miksei tunnelmaankin. Jos Finnconissa sallittaisiin ruokatarjoilu, sen pitäisi olla tätä, scifi-kansan survival-pöperöä. Perusaineina tarvitaan:

jauhelihaa
tummia papuja (purkista)
tomaattimurskaa (niinikään purkista)
sipuleita

Paistetaan lihat ja silputut sipulit. Lisätään purkkiaineet. Suhteilla ei ole niin väliä, kunhan lopputulos on sellaisen paksuhkon muhennoksen näköinen. Tekniikan jälkeen alkaa taiteellinen osuus: kaivetaan hyllyltä:

reilusti chilijauhetta
kunnolla oreganoa
tarpeeksi timjamia
reippaasti korianteria
paprikajauhetta, muttei paljon ettei tule tympeä maku
laakerinlehti, yksi iso riittää
mustaa/vihreää pippuria
persiljaa
kirveliä
liemikuution palanen
tulista chilikastiketta (Vii Voanista saa hyvää)
hitunen kanelia ja neilikkaa, jauhettua (ihan tosi!)
vähän basilikaakin, se sopii tomaattiin
muuta hyvää tuoksuvaa, mitä silmään sattuu

ja heitetään pataan. Maistellaan, sekoitellaan, annetaan hautua pitkään ja hartaasti jos suinkin mahdollista. Lisätään mausteita tarpeen mukaan. Tuore paprikakaan ei ole pahitteeksi. Lopputuloksen pitäisi olla sellaista kymmenen metrin päähän tuoksuvaa tummanpunaista namia. Tuoksu syntyy tosin viimeistään silloin, kun joukkoon rutistetaan valkosipulia maun mukaan ja pilkotaan sekaan erinäisiä peperoneja. Laakerinlehti kannattaa ottaa pois ennen syömistä. Lisäksi käy hyvin juustoraaste, maissi ja suolakeksit tai nachot, mutta ilmankin pärjää.

Siihen päättyi Marjan resepti, mutta mielinpä lisätä tähän vielä sen, että Lontoon legendaarisesta Texas Lone Star Saloonista tarttui meille tapa tarjota chilin kanssa runsaasti juustoraastetta (mieluiten cheddaria) ja sipulisilppua. Ennen niitä tuotiin Lone Starissa pöytään isot pilkkumit, mutta nyttemmin paikka on tullut alaspäin maailmassa, ja jokainen chilinsyöjä saa vain pikkuisen munakupillisen kumpaakin annoksensa seuraksi. Murheellista. Chili itse sentään oli vielä marraskuussa 1997 ennallaan, tuo ravintolaoppaan mainitsema "Vanhan Maailman paras chili".



Venäläiset jauhelihapihvit

On olemassa lehtimuotoinen julkaisu nimeltä Rakkaudesta ruokaan, jota julkaisee Amica. Tämä läpyskä on paljon enemmän arvoinen kuin painonsa keittokirjoja: siinä on kaikkea ja mitä vaan pieteetillä ja terveellä järjellä esiteltynä. Suosittelen. Siitä ovat peräisin tämä ja seuraavakin ohje.

400 grammaa jauhelihaa
tölkki kermaviiliä
raastettua ruisleivän sisustaa
silputtua sipulia
1 muna
suolaa, mustapippuria

Kastike:
pari isoa sipulia renkaina tai renkaan puolikkaina
2 rkl kaprista
tölkki smetanaa
1/2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria

Ruisleipä raastetaan kermaviiliin ja annetaan turvota. Muuta ainekset lisätään ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Paistetaan halutun kokoisiksi pihveiksi.

Kastikkeen sipulit kuullotetaan öljytilkassa, muut aineet lisätään ja seos kiehautetaan.



Sienillä ja pekonilla täytetyt silakkapihvit

500 grammaa isoja silakkafileitä (alkuperäisessä ohjeessa oli kyllä muikkuja)
n. 200 grammaa sieniä, mieluusti tatteja
50 grammaa pekonia
ruisjauhoja
suolaa, valkopippuria
voita ja/tai öljyä paistamiseen

Sieni-pekoniseos jaetaan joka toiselle avatulle silakkafileelle ja toinen painetaan päälle pihviksi. Käännellään ruisjauho-suola-pippuri -sekoituksessa ja paistetaan. Päälle voi puristaa sitruunamehua.



Hunajasipulit

Tässä on ihana alkuruoka tai liharuoan lisäke, joka on ehdottomasti parhaimmillaan valmistettuna nuorista, tuoreista sipuleista. Kyllä se toki onnistuu myös kuivatuista talvisipuleista, kunhan ne ovat pikkuisia.

nuoria sipuleita
vettä
suolaa, laakerinlehti
voita (tosiaankin mieluummin oikeaa voita tai edes voimariinia)
hunajaa
suolaa, mustapippuria

Kiehauta vesi, suola ja laakerinlehti. Keitä kokonaisia sipuleita vedessä muutama minuutti ja valuta ne sitten hyvin.
Sulata paistinpannussa kunnon kimpale voita, sekoita joukkoon pari kolme ruokalusikallista hunajaa ja nosta sipulit paistumaan. Pyörittele niitä seoksessa, jotta ne hunajoituvat kauttaaltaan. Hauduta n. 20 minuuttia, osan ajasta mielellään kannen alla. Ripottele päälle vähän suolaa ja pippuria ja anna maustua hetken aikaa. Tuo tarjolle hunajaseoksineen. On muuten hyvää!



Vihreät tomaatit

Kasvatan parvekkeellani mm. tomaatteja, ja joka vuosi käy niin, etteivät ne kaikki ennätä kypsyä ennen yöpakkasia. Siispä loput säilykkeeksi, joka on oikein kiva lisäke liharuoille. Olen kokeillut lukuisia reseptejä, mutta parhaaksi on osoittautunut tämä Johanna Sinisalolta saatu, joka on aika makea mutta raikas.

Neljä vuotta sitten kaadoin kiehuvan etikkaliemen jalalleni. Se ei ollut yhtään kivaa. Estonia upposi pari päivää myöhemmnin ja minä nilkutin joulukuuhun asti karseat kääreet käpälässäni. Jalassani on elinikäinen arpi tuon koheloinnin muistona. Se hyöty tapauksesta oli, että porealtaissa tuli ainakin vuoden päivät aina hyvää tilaa, kun nostin tuon keitetyn jalkani näkyviin. En kuitenkaan suosittele. Tomaatteja kyllä suosittelen.

litra vihreitä tomaatteja
etikkaa, vettä

2 kupillista etikkaa
2 kupillista vettä
5 dl sokeria
kanelinpala
6 kokonaista neilikkaa
pala inkivääriä

Kalttaa ensin tomaatit kiehauttamalla ne pikaisesti vesi-etikka -seoksessa. Älä kalttaa jalkaasi! Keitä sitten etikka-sokeri-liemessä sideharsopalaan kietaistuja mausteita, kunnes sokeri on sulanut ja liemi on tuoksuvaa. Lado tomaatit huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin ja kaada liemi päälle.



Paprikapikkelsi

Tässä on helppo ja hyvä paprikasäilyke. Tätähän voi periaatteessa tehdä ympäri vuoden, mutta tähän aikaan, kun paprikoita saa hyvässä lykyssä alle kympin kilo, sitä kannattaa tehdä talven varallekin.

10-12 paprikaa (värin ei ole väliä, tee yksiväristä tai kirjavaa ihan mielesi mukaan)
5 sipulia
2 1/2 dl sokeria
1 rkl suolaa
2 dl etikkaa
2 1/2 dl vettä

Poista paprikoista siemenkodat. Sehän käy kätevästi survaisemalla kantaa peukaloillaan sisäänpäin, jolloin koko siemensysteemi irtoaa kokonaisena. Pilko sitten paprikat haluamasti kokoiseksi ja muotoiseksi silpuksi. Tee sama sipuleille. Laita paprikat ja sipulit isoon kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon, että ne peittyvät. Anna seistä noin varttitunnin, kaada sitten vesi pois ja pane vihannekset kattilaan.
Kaada kattilaan sokeri, suola, etikka ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia aina välillä sekoitellen. Jäähdytä sitten kattilassa vähän aikaa ja kauho puhtaisiin lasitölkkeihin. Säilytä viileässä.



Sitten niitä luvattuja leivonnaisreseptejä.

Taatelikakku

Tässä on hyvä, säilyvä, idioottivarma kakku, jonka reseptin pikkuserkkuni Pirjo kirjoitti minulle, kun olimme molemmat ihan kakaroita. Tätä on meillä siis leivottu hyvinkin 35 vuotta, viimeksi viime torstaina.

1 kupillinen vettä
1 dl sokeria
1 paketti taatelia
Nämä keitetään mössöksi, johon sen ollessa kuumaa lisätään

125 grammaa voita tai margariinia

Sitten sekoitetaan mukaan
2 munaa
1 1/2 kupillista vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

Paistetaan 175 asteisessa uunissa tunnin verran.



Herkkuraparperikakku

Tämän reseptin on äitini saanut taannoin joltakin ystävältään. Banaanin ja raparperin yhdistelmä tuottaa jännän makuelämyksen.

125 grammaa voita
1 dl sokeria
2 1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Voi ja sokeri vaahdotetaan, lisätään muna ja jauhot. Taikina painellaan reunalliseen vuokaan.

Kuorittuja, pätkittyjä raparpereja haudutetaan vesitilkassa, lisätään sokeria ja hienonnettu banaani. Levitetään vuokaan taikinan päälle. Päällimmäiseksi kaadetaan seuraava seos:

1/2 tölkkiä rahkaa
1 muna
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl kermaa

Paistetaan puolisen tuntia 200 asteessa, sitten lämpöä vähennetään 150 asteeseen ja paistetaan vielä 10 minuuttia.



Bertta-tädin omenakeikaus

100 grammaa margariinia
2 dl sokeria
vaniljasokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Margariini ja sokeri vaahdotetaan, munat lisätään yksitellen, sitten jauhot.

Reunallisen vuoan reunat voidellaan ja korppujauhotetaan ja pohjalle laitetaan leivinpaperi. Sen päälle vähän sulatettua margariinia, fariinisokeria ja omenasilppua, maun mukaan kanelia tai vaniljasokeria. Taikina kaadetaan päälle ja paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia tai kunnes irtoaa reunoista.



Leena spesiaalisuklaakakku

Tämä hillittömyys on aika pitkälle oma kehitelmäni. Alunperin se on syntynyt yhdistämällä yhden kakkureseptin pohja toisen kuorrutukseen, mutta tietenkin homma on siitä kehittynyt edelleen. Syödessään tätä ensimmäisen kerran Eija Elo lausui suu täynnä kakkua: Olet sinä ennenkin hyviä kakkuja leiponut, mutta. . . ja A-Mainoksen aikaiset työkaverini hakivat tuttavansakin maistamaan: Ooo, mikä kakku! Katalaa kylläkin, teho perustuu aika paljon pistaasimanteliesanssille, jota tuon ja tuotan Englannista. Suomessa en ole nähnyt sitä myynnissä. Mutta muutkin tehosteet kuten manteli-, karvasmanteli- tai konjakkiesanssi palvelevat tarkoitusta.

Pohja:
150 grammaa margariinia
1 3/4 dl sokeria
3 munaa
4 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl jauhettuja tai rouhittuja manteleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja

Margariini ja sokeri vaahdotetaan, munat lisätään yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Jauhojen yhdistelmä lisätään siivilän läpi ja mantelit lisätään. Sekoitetaan tasaiseksi ja paistetaan täytekakkuvuoassa 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.

Kuorrutus:
170 grammaa margariinia
170 grammaa taloussuklaata
2 munaa
1 tl pistaasimanteliesanssia (tai mitä nyt käytätkin)
2 - 2 1/2 pakettia pölysokeria (kyllä, olen ihan tosissani)

Sulata suklaa ja margariini vesipaahteessa. Lisää vatkatut munat ja sekoita hyvin. Lisää sitten esanssi ja sekoita mukaan pölysokeri, Mitä enemmän sokeria käytät, sitä jähmeämpää kuorrutuksesta tulee. Ihannetapauksessa valmiin kakun kuorrutus on pinnalta hieman kovettunut, mutta sisältä muheva. Kuorrutusta tulee paljon, ja niin pitää tullakin. Sitä levitetään reilusti halkaistun kakun väliin ja loput uhkeaksi kerrokseksi pinnalle ja reunoille. Kakku on parhaimmillaan toisena tai kolmantena päivänä kokoamisestaan.





Takaisin sivun alkuun.

Takaisin ruokalistaan.

Takaisin aloitussivulle.

Postia Leenalle