Aluksi selitetään

Seuraava artikkeli ilmestyi vuonna 1985 Tampereen yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen laitoksen julkaisussa Tieteiskirjallisuuden maailmoita, jonka toimitti Matti Savolainen. Olen editoinut tekstiä hiukkasen, koska tällä välillä on tapahtunut mm. seuraavaa: Roger Zelazny on poistunut keskuudestamme, Damnation Alley on ilmestynyt suomeksi nimellä Kujanjuoksu, samoin artikkelin kannalta (ja muutenkin) keskeinen teoriakirja, Joseph Campbellin Sankarin tuhannet kasvot. Olen siis muokannut artikkelini terminologian yhdenmukaiseksi suomennosten kanssa.
Kirjallisuusviittausten perässä olevat sivunumerot viittaavat artikkelin lopussa löytyvän lähdeluettelon teoksiin, toivoakseni yksiselitteisesti.

Itsekin perin yksinkertaisena ihmisenä olen aina paljon pitänyt nyt puheena olevasta selväpiirteisen simppelistä ja konstailemattomasta kirjasta, ja suuri oli iloni, kun pääsin vuonna 1990 suomentamaan sen, ensimmäinen romaanisuomennokseni itse asiassa. Tein sen melkoisen hektisissä olosuhteissa lainatulla sylimikrolla, joka oli ensimmäinen käyttämäni PC ja jonka sain yhtä mittaa jumittumaan ja tarvitsin asiantuntija-apua, jota scifipiireistä kyllä kaikeksi onneksi löytyi. Kiitos siitä.
Aineistopäivä oli elokuun viimeinen, mutta mepä olimme lähdössä elokuun pariksi viimeiseksi viikoksi Hollantiin mm. osallistuaksemme science fictionin WorldConiin Haagissa. Lisäksi en yhtään tiennyt, koska omistaja tulee hakemaan koneensa pois, ja mitä minä sitten teen...? Kaiken sittemmin koetun jälkeen tuntuu aika huvittavalta, kummoiset paineet kykenin kehittämään 172-sivuisen pikku kirjan suomentamisesta, varsinkin kun tunsin k.o. teoksen läpikotaisin, mutta harvan myöhemmän kirjan suomennosprosessi on säilynyt muistoissani yhtä intensiivisenä elämyksenä. No, suomennos pantiin sitten postilaatikkoon Tampere-Pirkkalan lentoasemalla, ettei jää ihan viime tippaan.

Aika moni on ihmetellyt kirjan suomalaista nimeä. Hornankuja olisi epäilemättä ollut parempi vaihtoehto, mutta halusimme välttää kaikki vältettävissä olevat assosiaatiot sen nimiseen elokuvaan, joka niinsanotusti perustuu tähän kirjaan, mutta yhtäläisyydet rajoittuvat siihen, että ydinsota on käyty, ja nyt ajetaan sitten autolla. Seuraavassa käsiteltävästä juonikaavasta elokuvassa ei näy vilahdustakaan. Se on aivan eri tarina.

Mutta asiaan,

Leena Peltonen







ROGER ZELAZNY:
DAMNATION ALLEY - SANKARIN TIE




Zelazny Ihmiskunnan ikivanhaa henkistä perinnettä ovat myytit, uskontojen ja kirjallisuuden yhteinen kantamuoto. Niillä selitettiin maailmanjärjestyksen syntyä ja olemusta sekä ihmisen asemaa ja merkitystä siinä. Carl Jungin luoman arkkityyppi-käsitteen perustana on käsitys tietyistä, koko ihmiskunnalle yhteisistä ajatusmalleista, jotka ilmenevät mm. eri myyttisten kertomusten keskeisinä vastaavuuksina. Näitä samoja ikivanhoja arkkityyppejä etsivät myyttikriittisesti asennoituvat tutkija myös myöhempien aikojen kirjallisuudesta.

Uskontotieteilijä Joseph Campbell on seulonut valtavasta mytologia-aineistosta esiin perusmuodon ns. monomyytin, jonka hän tiivistää näin:

Sankari uskaltautuu tavallisesta arkimaailmasta yliluonnollisen ihmeen alueelle. Hän kohtaa siellä tarunomaisia voimia ja perii ratkaisevan voiton. Sankari palaa salaperäiseltä retkeltään täyttyneenä voimalla, joka tuo siunauksen hänen lähimmäisilleen. (Campbell, s. 41)

Campbell näki perusmyytissään ennen muuta siirtymäriitin mallin, jossa ylsilö tietyt testit läpäisten siirtyy yhteiskunnallisesta statuksesta toiseen. Kaunokirjallisuudessa on perusmyytin sankarin suorittama matka, quest, ollut juonikaavoista hedelmällisimpiä. Englantilaisen runoilijan ja kirjallisuudentutkijan W. H. Audenin mukaan quest-matka ilmentää ihmistä tulevaisuuteen suuntautuneena olentona, joka ei tyydy eläinten tavoin vain olemassaolonsa turvaamiseen, vaan pyrkii myös tietämyksensä aluetta laajentaen kehittämään olosuhteitaan:

To look for a lost collar button is not a true quest: to go in quest means to look for something of which one has, as yet, no experience; one can imagine what it will be like, but whether one's picture is true or false will be known only when one has found it. (W. H. Auden, s. 40)

(Kadonneen napin etsiminen ei ole mikään todellinen quest: quest merkitsee jonkin sellaisen etsimistä, mistä ei toistaiseksi ole minkäänlaista kokemusta. Voi ehkä kuvitella, millaista se tulee olemaan, mutta onko käsitys oikea vai väärä, sen saa tietää vasta löydettyään sen.)

Tieteiskirjallisuuden keskeisin juoni on myös matka tuntemattomaan. Nykyisessä tarkkaan kartoitetussa maailmassa voi sankarimatkaana etsiä tutkimattomia seutuja ihmismielen syvyyksistä tai sitten vieraista maailmoista ja tuntemattomasta tulevaisuudesta. Järjestyksen ja kaaoksen tutkijana tieteiskirjallisuus on myyttien perillinen. Realistisen kirjallisuuden lehdillä yksin hallinnut ihminenvoi jälleen tieteiskirjallisuudessa ottaa mittaa toisista älyllisistä olennoista, ja selvittää siten omaa olemustaan ja paikkaansa. Fantasiatarinoiden ja satujen tavoin suo tieteiskirjallisuus lukijalleen tilaisuuden tarkastella ongelmiaan tavallisen arkielämän subjektiivisuudesta vieraannutettuina, mikä onkin sen thtävänä tärkeämpi kuin oikeaan osuvien ennustusten esittäminen.



Uusi aalto ja Roger Zelazny


Tieteiskirjallisuuden ns. kulta-ajalla 1930- ja 40-luvulla oli sille luonteenomaista tekniikan ja luonnontieteiden ihannointi, kehitysoptimismi sekä avaruuden valloitusmentaliteetti. 1950-luvulla oli tällainen suuntaus menettämässä elinvoimaansa (vaikka se edelleenkin hallitsee alaa harrastamattomien ihmisten mielikuvaa science fictionista), ja uutta ja tuntematonta tutkivasta kirjallisuudenlajista tuli paradoksaalisesti paljolti kaavoihin kangistunutta ja stereotyyppistä. Kuusikymmenluvulla suuntaus menetti myös uskottavuuttaan, kun ihmiset kaikkialla maailmassa havahtuivat huomaamaan tieteen ja teknologian edistyksen nurjan puolen samoin kuin monet yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudetkin.

Tieteiskirjallisuudessa nousi 1960-luvun puolivälissä esiin ns. uusi aalto (New Wave), jonka päämääriä olivat science fictionin kirjallisen tason kohottaminen ja sosiaalisen tietoisuuden, ihmiskeskeisten kysymysten sekä humanististen tieteiden kuten psykologian, historian ja kielitieteen tuominen mukaan. Ekokatastrofit, liikakansoituksen ongelmat, atomisodan uhka ja tuhot olivat uuden aallon kirjailijoiden aiheita, samoin kysymykset rotujen ja sukupuolten eriarvoisuudesta. Korkeampaan kaunokirjalliseen tasoon tähtäsivät uusiaaltolaisten käyttämät kerrontatekniset ratkaisut, kokeilut pirstotulla kronologialla, näkökulmatekniikoilla, etenkin tajunnanvirtatekniikalla, sekä erilaisilla kielellisillä keinoilla. Uuden aallon nimekkäimmät kirjalijat olivat kulta-ajan edeltäjiään selvästi enemmän kirjallisuuteen ja vähemmän tieteisiin suuntautuneita.

Amerikkalainen Roger Zelazny (1937 - 1995) oli uuden aallon johtohahmoja USA:ssa. Hänen laajasta ja laadullisesti epätasaisesta tuotannostaan osa on varsin viihteellistä fantasiakirjallisuutta, erityisesti nimikkeellä 'miekka ja noituus' (sword and sorcery) tunnettua tyyppiä. Zelaznyn täysipainoisemmalle tuotannolle on ominaista laaja perehtyneisyys maailmankirjallisuuteen, erityisesti lyriikkaan ja mytologioihin, joita hän hyödynsi omissa teoksissaan.
Varhaistuotannossaan hän käsitteli useista mytologioista saamiaan aiheita tieteiskirjallisuussovituksina. Hänen esikoisromaaninsa This Immortal (1966, julkaistu myös jatkokertomuksena nimellä ...And Call Me Conrad) ottaa aiheensa kreikkalaisesta jumaltarustosta. Lord of Light (1967) käsittelee uskontoa vallankäytön välineenä, kun avaruudesta tullut valloittajajoukko ryhtyy manipuloimaan alkuasukaskansaa omaksumalla hindulaisen pantheonin hahmojen roolit. Creatures of Light and Darkness (1969) tarkastelee maailmankaikkeutta egyptiläisen muinaisuskon käsitykset lähtökohtanaan. Suotta vähemmälle huomiolle jäänyt Eye of Cat (1982) on tulevaisuuteen sijoittuva navajo-intiaanien metsästäjämyytin aktuaalistuma.

Zelazny tapasi käyttää töissään sekä mytologioiden materiaalia että tieteen tunnettuja faktojakin hyvin omintakeisesti ja omavaltaisestikin. Hän oli kirjailijalaadultaan kyyninen, kovaksikeitetty humoristi, joka käytti täysin tietoisesti kirjallisuuden ja mytologioiden materiialia satiirisesti. Hän pohti töissään jatkuvasti moraalisia kysymyksiä hyläten yksioikoisen ja pinnallisen idealismin, mutta antaen päähenkilöidensä yleensä päätyä yhteiskunnan kannalta positiiviseen ratkaisuun. Hänen teoksissaan on tavallisesti yksi keskeinen ja hallitseva päähenkilö, joka on kova ja piittaamaton yksinäinen susi, asennoitumiseltaan tai tosiasiallisestikin yli-ihminen ja tavallisen yhteiskunnan ulkopuolella. Tämän perussankarinsa välityksellä satiirikko Zelazny horjuttaa monia yleisesti hyväksyttyjä arvoja ja ajatusmalleja.



Damnation Alley - Hornankuja


Vuonna 1969 kirjoitettu Damnation Alley (suom. Kujanjuoksu) on Zelaznyn tuotannon pieniä välitöitä. Se on samannimisen novellin pohjalta romaaniksi laajennettu kertomus ydinsodan jälkeisestä maailmasta. Vakavien ydinkatastrofikirjojen kuten P. C. Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen (1982) arvosteluissa on joskus kiinnitetty huomiota siihen, että Zelazny antaa teoksessaan liiankin optimistisen kuvan elämän mahdollisuuksista atomipommin jälkeen. Zelazny on kuitenkin kirjoittanut teoksensa aivan toisenlaisessa hengessä:

I wanted to do a straight, style-be-damned action story with the pieces fall wherever. Movement and menace. Splash and color is all. (Smith, s. 41 - 42)

(Halusin suoraviivaisen toimintajutun, tyyliseikat hemmettiin, jossa palat voivat pudota kuinka vain. Liikettä ja vaaraa. Räimettä ja väriä.)

Romaanin tilanne on se, että joitakin vuosikymmeniä sitten atomisota on tuhonnut Pohjois- Amerikan mantereen lähes täysin. Ihmiselämää on vain sen kahdella laidalla, Bostonissa ja Los Angelesissa (kuulostaa kieltämättä aika epätodennäköiseltä, että juuri moiset suurkaupungit olisivat säästyneet), sekä vähäisiä yhteisöjä siellä täällä muualla. Muilta osin manner on kaikenlaisten mutanttihirviöiden asuttama, säteilyn saastuttama, seismisesti epävakaa ja myrskyjen runtelema. Lentoliikenne on hurjien tuulien vuoksi mahdottomuus. Kahden kaupungin ainoana yhteytenä toimii laivareitti Kap Hornin ympäri, sillä Hornankujaksi kutsuttu manner on osoittautunut mahdottomaksi ylittää ja Panaman kanavakin on tuhoutunut.
Kerran kuitenkin tulee Los Angelesiin särkynyt ja säteilyn saastuttama auto, jonka kuoleva kuljettaja tuo viestin Bostonissa riehuvasta ruttoepidemiasta. Los Angelesin parhaat ajajat etsitään yrittämään Hornankujan ylitystä seerumia mukanaan.

Zelaznyn pienen kirjan juoni on kirjaimellisesti ikivanha. Perusmyytin matkan, questin, vakiintunut juonen kulku on kiinnittänyt lukuisten tutkijoiden huomion. Sitä on kartoitettu psykologian lähtökohdista ns. ego-matkana kohti syvempää itsetuntemusta, uskontotieteen yhteisöllisen riitin formulana sekä kansanperinteen ja kirjallisuuden yhteisenä juonikaavana, jota on sovellettu kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Sankarimatkan kaavan ovat edellämainitun Joseph Campbellin lisäksi kirjanneet mm. lordi Raglan ja Jan de Vries.

Tämä arkkityyppinen matka on epäilemättä ollut Zelaznylle tuttu hänen lähettäessään ajajansa pyrkimään kohti Bostonia. Satiirikkona ja moralistina hän on valinnut sankarikseen kaikkien yleisesti hyväksyttyjen arvojen vastaisen hahmon, Helvetin Enkeleistä viimeisen, elinkautisvanki Hell Tannerin seuraamaan kirkasotsaisempien edeltäjiensä jälkiä quest-matkalle:

A continuing, small thought as to how important it really is whether a good man does something for noble reasons or a man less ethically endowed does a good thing for the wrong reasons.

(Jatkuva pieni kysymys siitä, miten tärkeää tosiasiassa on, tekeekö hyvä mies jotakin jaloista syistä, vaiko kehnommalla etiikalla varustettu hyvän teon vääristä syistä.)



Hell Tanner - sankarimatkaaja


Campbellin mukaan sankarimatkan tekijä on aina yhteisönsä muihin jäseniin verrattuna poikkeusyksilö. Usein hän on erityisten lahjojensa vuoksi yhteisönsä kunnioittama, mutta saattaa yhtä hyvin olla halveksittu ja vaille tunnustusta jäänyt. Hän on usein tullut lapsena hylätyksi ja varttunut uhatuissa olosuhteissa, mutta osoittanut jo nuorena poikkeukselliset kykynsä (s. 46). W. H. Auden puolestaan kiinnittää huomion satuperinteessä tavalliseen sankarityyppiin, väheksyttyyn nuorimpaan veljeen, joka onnistuu tietyissä tehtävissä vanhempien ja näennäisesti ansioituneempien veljien epäonnistuttua, ja hänen suoriutumisensa perustuu juuri niihin ominaisuuksiin, joiden vuoksi häntä on väheksytty (s. 46).

Zelaznyn sankarimatkaajan Hell Tannerin suhde yhteisöönsä on teoksen keskeisimpiä teemoja. Tanner syntyi seitsenlapsisen perheen nuorimpana. Kun isä-Tannerilta kysyttiin pojalle nimeä, murahti tämä sanan, joka sitten nimeksi merkittiin, ja jätti perheensä vielä samana päivänä. Äiti kuoli paria viikkoa myöhemmin, ja lapset jäivät eri sukulaisten hoitoon. Hell Tanner pääsi nuorella iällä Helvetin Enkelien jäseneksi, ja kohosi parissa vuodessa jengin johtajaksi. Kaikenlaista rikollisuutta harjoittava jengi oli Tannerin todellinen yhteisö. Hänen ollessaan vankilassa teurastettiin jengi järjestyneen yhteiskunnan toimesta viimeiseen mieheen.
Kun tieto Bostonista tulee, luvataan elinkautista tuomiotaan kärsivälle Tannerille armahdus, mikäli hän täyttää tehtävän. Bostonin asukkaat eivät merkitse Tannerille mitään, hänelle tämä 'kutsu seikkailuun' tarjoaa vain keinon päästä pois vankilasta. Zelazny esittelee sankarimatkaajaansa lukijalle Kalifornian liikenneministeri Dentonin sanoin, kun tämä tekee selväksi, ettei Tannerin vastenmielisyys yhteiskuntaa kohtaan suinkaan ole yksipuolista:

"Tukkikaa turpanne! Ette te heistä piittaa ja tiedätte sen. Haluan vain kertoa, että pidän teitä alhaisimpana ja vastemielisimpänä ihmisolentona, jonka koskaan olen kohdannut. Olette tappanut miehiä ja raiskannut naisia. Kerran kaivoitte mieheltä silmät päästä ihan vain lystin päiten. Olette ollut kahdesti syytteessä huumekaupasta ja kolmesti parituksesta. Te olette juoppo ja reppeutunut, enkä usko teidän käyneen kylvyssä sitten syntymänne päivän. Te ja teidän huligaaninne terrorisoitte kunnon ihmisiä, kun nämä yrittivät saada elämänsä raiteilleen sodan jälkeen. Varastitte heiltä ja vainositte heitä ja veitte heidän rahansa ja elämän välttämättömyystarvikkeet fyysisellä väkivallalla uhkaamalla. Toivoisin, että olisitte kuollut sinä yönä isossa ratsiassa, niinkuin muu joukkonne. Te ette ole ihminen muuta kuin biologiselta kannalta katsoen. Teillä on iso kuollut kohta jossakin sisällänne, missä muilla ihmisillä on jotakin, mikä tekee heidät kykeneviksi elämään yhteiskunnassa ja naapureina. Ainoa hyveenne - jos sitä niin voi sanoa - on että refleksinne saattavat olla hiukan nopeammat, lihaksenne hiukan vahvemmat, silmänne hiukan valppaampi kuin meillä muilla, niin että pystytte istumaan ohjauspyörän takana ja ajamaan läpi mistä tahansa, mistä vain jotenkin läpi voi päästä..." (s. 15 - 16)



Lähtö


'Kutsu seikkailuun' on Cambellin sankarimatkakaavan mukaan matkan ensimmäinen vaihe. Sankarin tavoittaa tieto yhteisöä uhkaavasta tuhosta, jonka torjumiseksi hänen on irtauduttava tutusta elämänpiiristään ja lähdettävä matkalleen tuon uhan torjumiseksi:

"Mytologisen matkan ensimmäinen vaihe - josta olemme käyttäneet nimitystä 'kutsu seikkailuun' - merkitsee, että kohtalo on kutsunut sankarin ja siirtänyt hänen henkisen elämänsä painopisteen hänen yhteisönsä piiristä tuntemattomalle alueelle." (Campbell, s. 63 - 64)

Hell Tannerille ei tehtävällä ole yhteisöllistä merkitystä vaan pelkkä välinearvo. Hänen tarkoituksensa on karata omille teilleen niin pian kuin muilta matkaanlähtijöiltä pääsee. Bostonia kohti lähtee pyrkimään kolme autoa, joissa on yhteensä viisi ajajaa. Tanner lähtee matkaan yksinään, mutta heti alkumatkasta sattuva onnettomuus tuhoaa yhden autoista ja yhden miehistä, jolloin Tanner saa matkakumppanikseen Gregin.

Sankarimatkaajalla on tavallisesti kumppaninaan toisenlaista arvomaailmaa ilmentävä kumppani. Milloin sankari on ritari peloton ja nuhteeton, hänen kumppaninaan on koominen ja pelokas, rahvaanomainen hahmo, Sancho Panza -tyyppi (Frye, s. 197). Hell Tannerin rinnalla Greg edustaa sovinnaisuutta, kunnollisuutta, vastuuntuntoa ja ihanteita. Järjestyneen yhteiskunnan arvostusta nauttivana hän tuo mieleen Audenin sankarityypityksen vanhemman veljen, ja miesten keskusteluissa käy ilmi, että Greg tosiaan onkin oman perheensä esikoinen, kuten Tanner on kuopus. Tannerin asenteet saavat lisävalaistusta matkan edistyessä:

Greg sanoi, "Ellemme me aja perille, vähenevät tämän mantereen ihmiset puoleen."
"Jos täytyy valita ne tai minä, niin mieluummin ne."
"Minä olen joskus ihmetellyt, mistä sinunlaisiasi oikein tulee."
"Ihan kuule sieltä, mistä muitakin, ja se on hetken lystiä kahdelle ihmiselle, ja sitten alkavat vaikeudet."
"Mitä ihmiset ovat koskaan sinulle tehneet, Hell?"
"Eivät mitään. Mitä he ovat koskaan minun hyväkseni tehneet? EIvät mitään. Eivät mitään. Mitä minä olen heille velkaa? Sitä samaa."(s. 38)

Matkaajat varustetaan perinteiseen tapaan quest-matkaa varten erityisin asein ja suojakeinoin. "Ne, jotka eivät ole kieltäytyneet saamastaan kutsusta, kohtaavat sankariretkellään ensimmäiseksi suojelijahahmon... joka antaa seikkailijalle taikaesineitä, jotka suojelevat häntä matkalla odotettavilta vaarallisilta voimilta" (Campbell, s. 72). Kalifornian valtio varustaa matkallelähtijät erityisvalmisteisin autoin, joissa on sisällä kaikki matkalla tarvittava tarpeisto, jotka ovat käytännöllisesti katsoen särkymättömiä ja säteilylta suojattuja sekä varustetut mahtavalla asearsenaalilla aina liekin- ja kranaatiheittimiä myöten. Hell Tanner ottaa kuitenkin mukaan myös saappaanvarteen pistetyn SS-tikarin, vanhan jengiaseensa.

Siirtyminen tutusta maailmasta tuntemattomaan tapahtuu perinteisesti vesiesteen ylittämisellä (Wimberly, s. 108). Tanner ja muut ajavat ulos Los Angelesista rajuilman tuomassa kaatosateessa. Siitä alkaa vaihe, josta Campbell käyttää nimitystä 'valaan vatsassa'. Kerran yhteisöstään poistuneet sankarimatkaajat katsotaan siitä lähtien vanhassa elinympäristössään kuolleiksi aina mahdolliseen paluuseensa asti. Zelazny ei enää kertaakaan teoksen aikana näytä vilahdustakaan taakse jääneestä kaupungista.



Koetusten tie


Matka poikki Hornankujan on alkanut. Hell Tanner on värikkään menneisyytensä jossakin vaiheessa salakuljettanut huumeita Salt Lake Cityssä edelleen asuvalle mormoniyhdyskunnalle, joten tie sinne asti on hänelle suhteellisen tuttu. Kuitenkin jo alkumatkalla autoja ja niiden ajajia kohtaavat lukuisat vaarat. Yksi autoista murskautuu jättiläiskokoisen gila-liskon alle ja toisen imaisee tornado. Tanner ja Greg selviytyvät Salt Lake Cityyn Tannerin kylmäverisyyden ansiosta, ja vasta sieltä alkaa toden teolla tuntematon taival.

Siirtyminen koetusten maahan merkitsi vasta pitkän ja todella vaarallisen tien alkua, tien jolla odottavat initiaatiotaistelut ja valaistumisen hetket. Lohikäärmeet on nyt surmattava ja yllättävät esteet ylitettävä - yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen. (Campbell, s. 101)

Vielä Salt Lake Citystä lähdettäessä Tanner, joka siellä on närkästyttänyt Gregin kieltäytymällä kättelemästä ihmisiä, korostaa ulkopuolisuuttaan ihmisyhteisöstä. Matkan viedessä yhä kauemmaksi ihmisten asuttamilta mailta Kujan vaarojen keskelle, alkaa hänen asenteessaan tapahtua muutos. Hänen tähänastisessa elämässään ovat hänen päävastustajiaan olleet toiset ihmiset, mutta nyt, kamppaillessaan Hornankujan hirviöitä ja valloillaan riehuvia luonnonvoimia vastaan, hän alkaa kuitenkin samastua apua odottaviin Bostonin asukkaisiin. Elinkelvottomasta maasta tulee vihollinen, jolta hän suojelee kanssaihmisiään.

Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin pyytänyt häntä tekemään mitään tärkeää, ja hän toivoi, ettei kukaan enää koskaan pyytäisi. Nyt hänet kuitenkin oli vallannut tunne, että hän pystyisi tekemään tämän. Hän halusi tehdä tämän. Hornankuja levittäytyi hänen ympärillään palaen, savuten, täristen, ja jos hän ei pystyisi ajamaan sen läpi, puolet maailmasta kuolisi, ja mahdollisuudet kaksinkertaistuisivat, että eräänä päivänä koko maailma olisi Kujaa. Hänen tatuointinsa erottui selvästi hänen rystystensä valkoisuudesta, ja sanoi 'Hell', ja hän tiesi, että se oli totta. (s. 73)

Sitä mukaa kuin Hell Tannerin motivaatio matkan jatkamiseen kasvaa, alkaa myös Gregin asenne muuttua. Greg on ollut yhteisön 'kunnon poika', ja mitä kauemmaksi ihmisyhteisö jää, sitä orvommaksi hän itsensä tuntee, ja sitä ontommiksi käyvät hänen ihanteensa. Järjestyneen yhteiskunnan arvot omaksuneena hän ei kykene Tannerin tavoin kohtaamaan Hornankujan painajaismaista kaaosta. Tilanne kärjistyy, kun heidän tielleen osuu miehiä, jotka muitta mutkitta yrittävät asevoimin kaapata heidän ajoneuvonsa. Tanner selviytyy tilanteesta, koska oivaltaa kaappareiden sääntöjä noudattamattoman ajattelutavan. Tämän ymmärtäessään Greg äkkiä luovuttaa ja tahtoo kääntyä takaisin vedoten siihen, ettei matkaan lähtiessään tiennyt, millaista kaikki olisi. Kun Tanner ei suostu, menettää Greg täysin malttinsa ja käy ajokumppaninsa kimppuun loukkaantuen seuranneessa tappelussa pahasti. Tanner on nyt käytännössä yksin jatkamassa matkaa.

Sekä Campbell että myyttikritiikin uranuurtaja Northrop Frye painottavat, että kaikki sankarimatkaajan tielle osuvat olennot ja voimat ovat joko matkaajan auttajia tai vastustajia. Frye havainnollistaa asiaa vertauksella shakkilautaan, jossa mustat ja valkoiset nappulat seisovat vastakkain. Tannerin vastustajia ovat enimmäkseen mantereen epäinhimilliset voimat - jotka ovat ihmisen aikaansaannosta nekin - ja hänen auttajansa taas ihmisolentoja. Fryen luokituksessa esiintyy yksi poikkeus musta-valkoisesta suhtautumisesta, tehtävän suorittamisen kannalta neutraali, luonnonhenkiin assosioituva ns. Golux-hahmo.

The characters who elude the moral antithesis of heroism or villainy generally are or suggest spirits of nature. They represent partly the moral neutrality of the intermediate world of nature and partly a world of mystery which is glimpsed but never seen and which retreats when approached. (Frye, s. 196)

(Henkilöt, jotka eivät kuulu sankarien tai konnien moraalisen vastakkainasettelun piiriin, ovat yleensä luonnonhenkiä tai jotakin siihen viittaavaa. He edustavat osaksi luontomaailman moraalista neutraliutta ja osaksi mysteerion maailmaa, jonka voi nähdä pilkahdukselta mutta ei koskaan kunnolla, ja joka häipyy jos sitä lähestyy.)

Zelaznyn quest-matkan Golux-roolin on saanut biologi, hyönteistutkija Geoffrey Kanis, jonka Tanner löytää itärannikon ihmisasutuksen liepeiltä piileksimästä. Terävä, mutta mielenterveydeltään pahasti järkkynyt Kanis opettaa Tannerille yhteisölliseen enemmistöön sulautumista hyönteistieteilijän termein:

"Se on ilmiö, jota jotkut olennot käyttävät suojakeinonaan, batesilainen matkiminen. Ne muuttavat itsensä näyttämään joltakin, mitä ne eivät ole, eikä mikään käy niiden kimppuun. Jos sinä esimerkiksi olisit älykäs, et olisi koskaan kasvattanut partaa, pesisit kasvosi ja kampaisit tukkasi, pukeutuisit harmaaseen pukuun ja valkoiseen paitaan ja solmioon ja kantaisit salkkua. Tekisit itsestäsi saman näköisen kuin kaikki muutkin. Silloin ei kukaan kävisi kimppuusi..." (s. 93)

Kanis itse on elänyt niinkuin opettaa. Kun sodan tuhoamassa maailmassa jäljellejääneet ihmiset olivat raivoissaan hyökänneet tiedemiesten kimppuun, joita he pitivät syypäinä tapahtuneeseen, oli Kanis liittynyt väkijoukkoon entisiä virkaveljiään vastaan. Nyt hän elää erakkona ja jatkuvasti pakotettuna kieltämään todellinen identiteettinsä. Tanner pitää omaa oppiaan parempana:

"Minä olen minä. Minä olen Enkeli. Minun ei tarvitse teeskennellä mitään muuta. Jolleivat pidä minusta, niitatkoot minut jos pystyvät. Tähän mennessä eivät ole pystyneet. Painukoot vittuun kaikki! Minä en kannata tätä matkimishommaa! Ei kiitos. En yhtään. Voivat painua helvettiin jokaikinen mamoilija!"
"Ei mikään laji voi säilyä tuolla tavalla."
"Vittuun lajit. Minä säilytän itseäni." (s.95)

Tannerin oma laji, Helvetin Enkelit, ei säilynytkään tällaisen filosofian pohjata, ja nyt Tanner on uudistamassa asennoitumistaan valtalajiin. Sen seuraavat edustajat kohdatessaan hän onkin kypsynyt melkoisiin myönnytyksiin. Pennsylvaniaan saavuttuaan hän tapaa hyväntahtoisen, yksinkertaista ja hyveellistä elämää viettävän Potterin perheen, joka auttaa hänet pulasta ja ottaa pahasti loukkaantuneen Gregin hoitoonsa. Perheen patriarkka ehdottaa hurskaana miehenä, että Hell Tannerin etunimestä vaiettaisiin, ja että hän esittelisi muukalaisen perheelleen vain. herra Tannerina. Urho Johansson viittaa omassa arkkityyppisen sankarimatkan tarkastelussaan sankarin nimenvaihdokseen, joka viittaa tämän statuksessa tapahtuvaan todelliseen tai näennäiseen muutokseen (Johansson, s. 163). Tannerin etunimi on kuitenkin miehessä sananmukaisesti kiinni tatuoituna, eikä pysy salassa. Hän tulee siitä huolimatta hyväksytyksi.
Itse hän käyttäytyy moitteettoman siivosti mm. kätellen ihmisiä ja ystävystyen perheen nuoren pojan kanssa, jolle hän kertoo lapsuutensa unelmista. Hän jopa vastoin kaikkia tapojaan kylpee ja siistiytyy ollakseen loukkaamatta ystävällistä isäntäväkeään. Siirtymäriitti-tulkinnan mukaan Tannerin poikkeuksellinen peseytyminen merkitsee hänen liittymistään ihmiskuntaan niinkuin kaste tuloa seurakunnan yhteyteen. Keskusteluissaan hyvän, vilpittömän isä-Potterin kanssa ja samastuessaan tämän nuorimpaan poikaan Tanner löytää hetkeksi sen lapsuuden eheän harmonian, joka häneltä itseltään on aina puuttunut. Samalla hän myös näkee elämänmuodon, jonka säilymisen puolesta kamppaileminen on ilman muuta vaivan arvoista. Episodi vastaa Campbellin vaihetta 'Sovitus isän kanssa':

Kun sankari menee tapaamaan isää, hänen ongelmanaan on, että hänen on saatava sielunsa avatuksi niin, että se kohoaa riittävässä määrin pelon yläpuolelle, jotta hän kypsyy ymmärtämään, kuinka tässä suunnattomassa ja armottomassa maailmankaikkeudessa nähtävät inhottavat ja mielettömät tragediat ovat Olevaisen valtasuuruudessa täysin perusteltuja. Sankari kohoaa elämän yläpuolelle, ylittää maallisessa silmässä olevan sokean täplän asettamat rajoitukset ja näkee hetken ajan vilahdukselta lähteen. Hän näkee isän kasvot ja ymmärtää - ja he ovat sovitetut keskenään. (Campbell, s. 132)



Takaisin ihmisten ilmoille


Hornankujan vaikeudet ovat jäämässä taakse ja Hell Tanner lähestyy määränpäätään. Vielä hänen on kamppailtava uuden vastustajan kanssa: vastassa ovat samanlaiset moottoripyöräjengit, jollaista hän itse aikanaan johti. Jengit ahdistelevat Bostonin ympäristöalueita, ja käyvät Tannerin erikoisajoneuvon kimppuun saaliin toivossa ja myös silkasta metsästyksen ilosta. Tanner ei epäröi teurastaa ahdistajiaan autonsa runsaalla aseistuksella, mutta on samalla selvästi tietoinen omasta yhtäläisyydestään näiden kanssa:

Hän olisi voinut olla itse tuolla ensimmäisen pyörän selässä, käydä kuumana kaappauksen innosta, hän päätti. Hän tunsi tiettyä surullista sukulaisuutta samalla, kun hänen kätensä empi asejärjestelmän säätimillä.(s. 129)

Kamppailussa ja Tannerin kimppuun käyneestä jengistä henkiin vain yksi, Corny-niminen tyttö, jonka Tanner poimii mukaansa. Tyttö on vihamielinen joukkonsa tappajalle, mutta Tannerin maineesta tänne asti kuulleena ja miehen tulevan sankarimaineen houkuttelemana muuttaa pian kantansa ja ryhtyy miehen auttajaksi, tarjoaa viskiä taskumatistaan ja hieroo hartioita. Kaksinaisessa suhtautumisessaan Corny edustaa sankarimatkaajan kohtaamaa naista, joka käyttäytyy yhtä aikaa sankarin vastustajana ja suosijana:

Siten hänessä yhdistyvät 'hyvä' ja 'paha', hänessä näkyvät molemmat muistoissa elävän äidin ominaislaadut universaalisina eivätkä vain persoonallisina. Palvojen odotetaan pohtivan kumpaakin niistä yhtä tyynesti. (Campbell, s. 107)

Cornyn yhteistyöhalukkuutta lisää hänen vanha vihollisuutensa niiden moottoripyöräjengien kanssa, jotka vielä ovat Tannerin ja tämän päämäärän välillä. Niitä ilmaantuukin, ja matkanteko on yhtämittaista taistelua, jossa Tannerin ylivoimainen ajokki vähitellen vaurioituu yhä pahemmin. Vihdoin sen renkaista on rikkoutunut niin moni, että auto on hylättävä. Tanner ja Corny jatkavat matkaa auton varavarusteina olleilla moottoripyörillä. Hyökkääjiä riittää Tannerin ponnistuksista huolimatta edelleen, ja Corny tulee ammutuksi pyöränsä selästä, sillä sankarimatkakaava vaatii, että lopullisen vihollisensa sankari kohtaa yksin:

Our hero's followers, if any, are out of the way or killed off, when his crucial fight takes place. All his victories, when they are actual fights and not magical contests, are single combats against other kings, or against giants, dragons, or celebrated animals (Raglan, s. 190).

(Sankarimme seuralaiset, mikäli heitä on ollut, ovat ratkaisevan taistelun tapahtuessa poissa tieltä tai kuolleita. Kaikki sankarin voitot, milloin ne ovat todellisia taisteluja eivätkä maagisia yhteenottoja, tapahtuvat yksin yhtä vastustajaa vastaan, olipa tämä toinen kuningas, tai jättiläinen, lohikäärme tai jokin merkittävä eläin.)

Viimeinen sankarimatkaajan tiellään kohtaamista vastustajista on pahin. Monilla matkan varrella kohdatuista vastustajista on ollut pelkkä statistin osa, mutta matkansa lopussa sankari joutuu vastatusten todella mittaisensa antagonistin kanssa. Fryen shakkilautavertauksen mukaan on tullut aika ottaa mittaa laudan mustasta kuninkaasta. Viimeinen vihollinen on suuresti sankarin itsensä kaltainen. Johansson ilmaisee asian näin:

Väittäessäni, että arkkityyppisen sankarieepoksen päähenkilöt taistelun tiimellyksessä ovat kamppailussa oman itsensä potensioitunutta perustyyppiä vastaa, toistan uusin sanoin vanhaa elämänohjetta, joka vaatii tuntemaan itsensä ja voittamaan itsensä. (Johansson)

Tannerin lähestyessä Bostonia hänet tavoittaa vielä yksi jengi, jonka johtaja haastaa hänet tappelemaan pyörästään koko joukkoa vastaan. Tanner kertoo Isoveljeksi (!) esittäytyneelle johtajalle kuka on, mutta tämä ei usko häntä. Edes tatuointi rystysissä ei auta. Tanner on matkansa aikana alkanut ymmärtää väistämättömän riippuvuuden muusta ihmiskunnasta: "Loppujen lopuksi, jos Boston menee, se on meidänkin menomme", niinkuin Corny asian ilmaisee (s. 138). Isoveljelle Bostonin tilanne ei merkitse mitään, asia ei ratkea puhumalla. Epätasaisessa taistelussa Tanner onnistuu runsaine aseineen teurastamaan suurimman osan jengistä muutamassa sekunnissa, ja jää lopuksi väistämättömästi vastakkain johtajan kanssa. Käsikranaattinsa käytettyään ja aseensa menetettyään on hänellä viimeikseksi jäljellä saappaaseen työnnetty SS-tikarinsa. Jengiaseella hän viimein surmaa jengijohtajan, niinkuin sankari niin usein voi tappaa päävastustajansa vain juuri siihen tarkoitukseen tehdyllä miekalla. Pahasti haavoittunut ja loppuun uupunut Tanner on nyt raivannut vastustajansa tieltään. Jäljellä on vain tulo perille Bostoniin.



Määränpäässä


Zelazny on näyttänyt kirjan alkusivuilta asti lukijalleen tuokiokuvia ruton saastuttamasta Bostonista. Näistä katkelmallisista kohtauksista ovat välittyneet tunnelmat, kun lähes ainoa toivo on Los Angelesista kenties saapuva pelastaja. Kaupunkilaiset tietävät, että apua on lähdetty hakemaan, ja nyt spekuloidaan sillä, onko viestiviejä lainkaan päässyt perille, ja onko Hornankuja mahdollista ylittää ajoissa kumpaankin suuntaan Zelazny käyttää näissä nopeissa leikkauksissaan hyvin elokuvallista keinoa jännityksen lisäämiseksi.

Hell Tannerin viimeisen matkayön kohtaan Zelazny on sijoittanut lyyrisen painajaisnäyn, jota hän itse on sanonut japanilaishenkiseksi no-näytelmäksi. Siinä Los Angelesiin saapuneen ja säteilyyn menehtyneen viestintuojan haamu tilittää kohtaamalleen papille omaa matkaansa, ja laventaa samalla Tannerin kokemukset universaaliin skaalaan:

"Teidän tulee tietää, että kun lähdin suorittamaan tehtävääni, en halunnut kuolla. Minä pelkäsin, mutta ajoin. Ohi, yli, läpi kaikesta, mikä seisoi tielläni, minä ajoin, ja taivaasta satoi ylleni iskuja ajaessani, ja kun kumppanini kuoli, uni kasaantui silmieni taakse ja taistelin sitä vastaan lääkkeillä ja tahdollani, ja tiesin että ajaessani polttivat säteilyn näkymättömät tulet särkyneen suojaksen läpi minun ruumistani. Minä ajoin ja muutuin osaksi autoa ja se minua, niin että olimme yhtä matkallamme." (s. 164)

Tanner saapuu Bostonin lähes autioon esikaupunkiin illansuussa ja joutuu puhelinta etsiessään kahnaukseen poliisien kanssa, jotka luulevat häntä ryöstelijäksi. Tanner todistaa syyttömyytensä, ironista kylläkin, esittämällä edellisellä viikolla Los Angelesissa päivätyn armahduksensa mittavasta rikosmäärästään. Tehtävä on suoritettu, ja sankarimatkaajan voimat ja varusteet ovat tradition mukaisesti lopussa samalla kuin matkakin.

Matkan puolivälin paikkeilla Tanner on nähnyt unen, joka kuvastaa hänen näkemystään omista mahdollisuuksistaan kansallissankariksi:

Hän näki unta, että ajoi hitaasti moottoripyörällään keskellä leveää katua. Sitä reunustivat ihmisjoukot, jotka puhkesivat suosionosoituksiin hänen ajaessaan ohi. He heittelivät konfetteja, mutta siihen mennessä, kun ne osuivat häneen, ne olivat muuttuneet märiksi ja löyhkääviksi jätteiksi. Hän painoi kaasua, mutta pyörän vauhti hidastui entisestään, ja nyt ihmiset karjuivat hänelle. He huusivat siivottomuuksia. He huusivat hänen nimeään yhä uudestaan ja uudestaan. (s. 78)

Osoittautuu, että Tannerin samastuminen ihmiskuntaan ei ole ollut lopullinen. Sankarimatkaaja on ainakin jossakin suhteessa enemmän kuin kanssaihmisensä, eikä hän saatettuaan tehtävänsä voitokkaaseen päätökseen voi vain asettua yhdeksi näistä. Niin pian kuin Tanner on palannut ihmisten ilmoille, hänen asennoitumisensa on ennallaan. Hän töhrii pronssipatsaan, jonka kiitollinen kaupunki on pystyttänyt hänen kunniakseen, varastaa auton ja häipyy lopullisesti ihmisten keskuudesta. Sankarin lähtö tuntemattomiin maihin ja maailmoihin on tyypillinen quest-kaavan päätös, eikä sankarilla useinkaan ole tunnettua hautaa (mm. Johansson, s. 179). Muistopatsas Tannerilla sentään on, ja sille julistavat Hornankujalla riehuvat luonnonvoimat oman tuomionsa:

Niin he sitten paljastivat uudelleen patsaan hänestä seisomassa elämää suurempana kahareisin suuren pronssisen Harleyn päällä, ja puhdistivat sen tulevien sukupolvien ihailtavaksi, joita toivottiin syntyvän. Mutta Common-puiston ylle tullessaan tuulet murtuvat häneen yhä, ja taivaat viskovat yhä saastaa. (s. 172)


Näin on Hell Tanner kulkenut sankarimatkansa hyveellisempien edeltäjiensä viitoittamaa tietä. Arkkityyppisen matkan traditiot hyvin tuntenut Zelazny puolestaan on soveltanut ikiaikaista juonikaavaa osoittaen, että quest-matka ihmisen subjektiivisen kokemuksen mallina ei ole mistään arvojärjestelmästä riippuvainen. Siinä missä Sir Galahad pääsi Pyhän Graalin luo ainutlaatuisen moraalisen puhtautensa ansiosta, selviytyi Hell Tanner Bostoniin yhtä ainutlaatuisen häikäilemättömyytensä, kylmäverisyyteensä ja vahvimman selviytymiseen perustuvan ihanteettoman asennoitumisensa vuoksi. Samat ominaisuudet, jotka tekivät hänestä yhteiskuntakelvottoman, auttoivat hänet poikki Hornankujan.

Pekka Tarkka toteaa: "Jokainen aikakausi luo oman mytologiansa. Tämä merkitsee sitä, että kirjallisuus sostaa tarun, kirjallisuuden ja historian suuresta ainesvarastosta esiin joitakin hahmoja, jotka tuntuvat sopivan senhetkisen olemassaolon tai ajankohtaisiksi koettujen kohtalonvoimien symboleiksi". Etsiessään mytologioista mallia siihen, miten ihminen kaikkina aikoina on vastannut tuntemattoman haasteeseen, päätyy tieteiskirjallisuus usein armottomiin tulevaisuudennäkyihin.

Tuhottuaan lähes koko maailmansa ja elämisen mahdollisuutensa ihmisyhteisö tarvitsee vanhatestamentallisen syntipukin, pharmakoksen, ajettavaksi erämaahan, jotta yhteisö voisi jatkaa elämäänsä. Ja infernaalisen, kuolettavan maan yli voi kulkea vain Helvetin Enkeli.




Lähteet:

W.H. Auden: "The Quest Hero". Isaacs Neil D. and Rose A. Zimbardo, eds. : Tolkien and the Critics. London, 1972.

Joseph Campbell: Sankarin tuhannet kasvot, (The Hero with a Thousand Faces, 1949), suom. Hannes Virrankoski, Otava 1990.

Casey Fredericks: The Future of Eternity, Mythologies of Science Fiction and Fantasy. Indiana University Press, Bloomington, 1982.

Northrop Frye: Anatomy of Criticism. Four Essays. Princeton, 1973.

Urho Johansson: "Myyttikritiikki kirjallisuudenopetuksessa". Äidinkielenopettajain vuosikirja, XVIII, Helsinki, 1971.

Peter Nicholls, ed.: The Encyclopedia of Science Fiction. Granada Publishing, London, 1981.

Lord Raglan: The Hero. A Study in Tradition, Myth and Drama. Vintage Books, New York, 1956.

Jeffrey B. Smith: "Up Against the Wall", Roger Zelazny, an interview. Phantasmicon, Nov. 1972.

Pekka Tarkka: "Myyttikritiikki". Äidinkielenopettajain vuosikirja, XVIII, Helsinki, 1971.

Jan de Vries: Heldenlied und Heldensaga. Bern, 1961.

Lowry C. Wimberly: Folklore in the English and Scottish Ballads. New York, 1959.

Roger Zelazny: Kujanjuoksu (Damnation Alley, 1969), suom. Leena Peltonen, Galaxy-sarja, Book Studio,1990.



Takaisin sivun alkuun

Takaisin arkistoon

Takaisin aloitussivulle