Mainetta ja kunniaa!



Seuraavassa Kus-Kusin voittoisa Kosmoskynäkirjoitus science fictionin maailmanconista Brightonissa vuonna 1987. Vaikka mamikin mainitaan kunniakirjassa, vakuutan täten juhlallisesti, että olen vain naputellut hänen sanelunsa mukaan. En ota mitään vastuuta seuraavista näkemyksistä, tulkinnoista saati sitten kieliasusta.





Juuri, kun ennätit luulla, että kaikki Conspiracyssa olleet ovat antaneet raporttinsa...että kaikki mies-, nais- ja lapsinäkökulmat on kuultu...että viimeisetkin tuopinhiertämät näpit ovat naputelleet muistikuvat turvaan unohdukselta...juuri kun uskoit, että voidaan jo vihdoin siirtyä seuraavaan asiaan...




Kus-Kus kanssa tahtoo kertoa!

Minä olen Kus-Kus Olavi Peltonen ja minä olen hyvin soma vaaleanpunainen pussieläin ja minulla on sateenkaaren väriset korvat. Minun sisälle mahtuu mamin tärkeitä tavaroita, vaikkakaan ei Pernodpulloa korkeampia. Ei ole siis mikään ihme, että mami otti minut mukaan sinne Brighton nimiseen paikkaan. Ja nyt minä kerron siitä reissusta minun oman eläinnäkökulmani.

Lentomatkalla minä olin hurjan rohkea enkä vinkunut yhtään. Mami vikisi paljon ja Johanna-tätikin vähän, mutta minä olin ihan nätisti. Lentoemännät selvästi ihailivat minua, mutta ei ne uskaltaneet tulla paijaamaan, kun Johanna-tädillä oli se kamala musta keppi, jolla se sohi ja kampitti ihmisiä koko matkan Pebbles-hotelliin asti.

Meidän hotellihuone oli oikein soma ja kauniin vaaleanpunainen niinkuin minäkin. Johanna-täti ja mami saivat hepulikohtauksen nähdessään sen ruusukiehkuraisen parisängyn ja sitten ne hakivat oliko siinä elukoita, mutta ei siellä mitään muita elukoita ollut kuin minä ja naamiaisiltana Jyrki J.J. -setä ihan vähän aikaa.

Meidän ryhmän ihmiset ensin vähän ihmetteli, että miksi minä olin mukana, kai kun minä en juonut paljon kaljaa enkä keskeyttänyt kenenkään puheita. Supisen Pekka-setä ainakin oli vähän säikähtynyt kun se luuli, että minun mamilla on jotain äidinvaistoja. Mutta sitten se kyllä rauhottui, kun sille kaadettiin puhelinkopissa minun sisälläni olleesta pullosta huikat ja se sanoi, että maailmanjärjestys siinä palautui.

Mutta kyllä minä solmin kansainvälisiä kontta-akteja, vai mitä ne on, varmaan enemmän kuin kukaan muu. Minua, jolla on sateenkaaren väriset korvat, paijasi ainakin monta sataa ihmistä. Johanna-tätiä paijasi vaan Harry Harrison -setä, se kun on kirjoittanut siitä Teräsrotasta, kun Johanna-tädillä oli vain kaksivärinen pää. Ja sitten oli fan-roomissa yhdellä kaverilla Kapteeni Kirk -paita, ja se näytti minulle vulcanuslaisen tervehdyksen kun minulla oli minun Spock-paita päällä. Mutta kun minun somissa tassuissani ei ole sormia, niin mamin piti vastata minun puolestani. Ja se Teräsmiestuottajasetä taas ihaili minun Teris-paitaani ja kysyi, mistä minä olin sen saanut, ja mami oli vähä vaikeana, kun se tuli ajatelleeksi niitä kopirait-oikeuksia. Ja siitä puheenollen ei olla vieläkään kuultu, mitä Murtsi-setä tykkää minun tieteiskirjoittajapaidastani.

Ja monta kertaa kun mami kantoi minua selässä niin ihmiset sanoi että Puppet Master ja silloin Johanna-täti aina nauroi ilkeästi ja mami näytti harmistuneelta, mutta minä en tiedä, mitä se oli, kun mami ei tahdo, että minä luen Heinlein-sedän tuhmia kirjoja.

Olihan ne ihmiset ihan kivoja, mutta kaikkein hienointa oli kun minä siellä tutustuin moniin englantilaisiin leluelukoihin. Niitä oli Conspiracyssa vaikka kuinka paljon ja kaikenlaisia. Heti ensimmäiseen minä tutustuin meidän ilmoittautumismatkallamme Brighton Centren pubissa. Se oli sellainen pieni gorilla tai jokin, ja sillä oli kanssa kaksi hammasta niinkuin minullakin, mutta alaleuassa. Hinksu-setä otti meistä kuvan yhdessä. Sen (gorillan) kanssa me sitten aina halittiin kun me tavattiin. Ja englantilaisilla sf-leluilla on oikein oma yhdistyskin, nimeltään Get Stuffed, ja samanniminen fanzine (oikeastaan apazine, mamin tarkennus). Me mamin kanssa kirjoitettiin niille ja minut hyväksyttiin sen yhdistyksen ensimmäiseksi ulkomaiseksi jäseneksi ja minun pitää kirjoittaa siihen lehteen jäsenkirjeitä.

Sitten me tultiin pois sieltä Brigtonista ja lennettiin Suomeen paitsi Johanna-tädin musta keppi, josta se oli tehnyt naamiaispukuunsa hiilihangon. Se me jätettiin silloin naamiaisyönä yhteen puhelinkoppiin. Kun me oli päästy kotiin, minun kaunis vaaleanpunainen turkkini oli kaikesta paijaamisesta ihan harmaa, ja mami pyyhki minua yhden illan Coralliuokseen kastetulla pyyhkeellä ja jupisi. Mutta ei se mitään. Get Stuffed -lehdessä jotkut kertoivat joutuneensa sen reissun päälle pesukoneeseen. Mamilla ei onneksi ole, eikä varmaan tulekaan, kun sen kaikki rahat tästedes menee coneihin. Kesällä me lähdetään Budapestiin. Minä tykkään Budapesteista. Ja ruusu-suklaasta. Ja Draculan Veri -nimisistä kovista karkeista.

Olisi ihan kiva, jos Suomessakin olisi muita sf-elukoita kuin minä. Mutta en minä tahdo yllyttää ketään hommaamaan itselleen sellaista noin tarkoituksella, koska se on ihan yhtä tuhmasti tehty kuin ottaa kesäkissa. Ei meitä oikeasti voikaan ostaa tai muuta. Me tulemme kun ja jos tulemme. Ei minun mamikaan silloin kaksi vuotta sitten aamulla aavistanut, että hänellä illalla olisi vaaleanpunainen psykorotta (Pakko myöntää, etten tosiaan ottanut sitä mahdollisuutta ollenkaan lukuun, mamin huom.). Mutta jos muita kumminkin on, niin kertokaa minulle.

Kuittaa


Euroopan paijatuin

KUS-KUS





Takaisin sivun alkuun.

Takaisin aloitussivulle