Aikakone-logo


SCIENCE FICTION &
FANTASIA

Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Paholaisen eliksiirit

Paholaisen
eliksiirit



E.T.A. Hoffmann: Paholaisen eliksiirit
(Die Elixiere des Teufels, 1815).
Karisto, 2. painos 1989 (1. painos 1930), sidottu,
ISBN 951-23-2770-8, 328 s.
Suom. Arnold Laurell.
Päällys Markku Bussman.




Mikä puoltaa E.T.A. Hoffmannin Paholaisen eliksiirien julkaisemista uudelleen ja vielä käännöksenä, joka näki päivänvalon jo 1930? Ilmeisesti Stephen Kingin, William Blattyn ja muiden hengenheimolaisten suosio on antanut kustantajalle aihetta penkoa varastojaan ja katsoa mitä sieltä löytyy kauhunnälkäisille.

E.T.A. Hoffmann oli saksalainen romantiikan ajan säveltäjä ja kapellimestari, merkittävä musiikkikriitikko ja kirjailija. Kirjailijana Hoffmann oli vahvimmillaan novelleissaan eikä niinkään romaaneissaan, mutta kummassakin hän hakeutui mielen oudoille alueille, alitajuiseen, uneen ja fantasiaan. Ihmismielen pimeän puolen tutkijana hän on Poen ja Dostojevskin sukua. Paholaisen eliksiireissä goottilaisen kauhuromaanin ilmapiiri tuntuu vahvana; ei ole sattuma, että Hoffmann viittaa kirjassaan lajin yhteen malliesimerkkiin M.G. Lewisin romaaniin The Monk (1796).

Tämän päivän lukijalle Hoffmannin tarina paholaisen riivaamasta munkista tuskin herättää kihelmöivää jännitystä tai kauhun tunnetta. Mielipuolinen nauru raikuu kosteissa vankiselleissä ja henkilöllisyydeltään epämääräiset hahmot kamppailevat kallionkielekkeillä, mutta tämä on paperinmakuista teatteria. Itse asiassa kyse on eräänlaisesta älyllisestä palapelistä, jonka ratkaisemiseksi lukijan on kahlattava yli 300 tiheästi painettua sivua. Romantiikan suuret tunteet kuohuvat koomisuuteen asti: "Silloin hän (paronitar) syleili minua hillittömän himon hurjassa kiihkossa. Suoneni kohisivat tulivirtana, vereni kiehui, aistini sumenivat kuvaamattomassa hurmiossa, mielettömässä hekumassa." Mielentilat vaihtuvat äkkinäisesti, autuaallisesta onnen tunteesta silmittömään vihaan ja raivoon.

Silti Paholaisen eliksiireillä on kiinnostavuutensa. Romantiikan suosima kaksoisolento (Doppelgänger) -aihe antaa Hoffmannille mahdollisuuden tutkia persoonallisuuden jakautumista ja persoonallisuuden rationaalisen puolen epävarmuutta. Teos vilisee yhdennäköisyyksiä ja kaksoisolentoja, joista osa on todellisia (munkki Medardus ja kreivi Viktorin), osa ilmeisimmin Medarduksen hallusinaatioiden tuotetta tuotetta (vankisellissä kummitteleva kaksoisveli). Jos Medarduksen identiteetti on arvoitus lukijalle, se on sitä myös hänelle itselleen. Yksi Medarduksen persoonallisuuden ulottuma näyttää olevan narrimainen Pietro Belcampo-Schönfeld, joka pelastaa munkin kolmasti tukalasta tilanteesta.

Goottilaisen perinteen mukaiset synkät metsät ja vankityrmät kuvittavat tukahdutettua seksuaalisuutta ja animaalisia viettejä Hoffmannillakin. Kuten munkille sopii, Medardus kamppailee maallisten, lihallisten halujen ja tuonpuoleisen, uskonnollisen kaipuun ristipaineessa. Medardus ei hallitse tekojaan, sillä hän on sukuaan painavan kirouksen alainen. Hän pakenee luostarista maailmaan etsimään maallisia iloja, mutta palaa kirjan lopussa takaisin, rikoksensa anteeksi saaneena uutena ihmisenä. Medarduksen rakkauden kohde Aurelia sulautuu lopulta taivaalliseen rakkauteen Pyhän Rosallan hahmossa. Munkki kirjoittaa muistelmansa jälkipolville varoitukseksi ja ylösrakennukseksi, ja juuri näihin muistiinpanoihin lukija on tutustunut päästyään kirjan loppuun.

Luulen, että Paholaisen eliksiirit jää monelta kauhukirjallisuuden ystävältä kesken, sikäli monisanainen ja laahaavakin se on. Romaanin osoitteleva kansikuva ei houkuttele tarttumaan siihen, eikä vanhahtava käännös sekään innosta. Kauhuromantiikan klassikkona sillä on arvonsa. Eikä Hoffmann ole lainkaan niin naiivi kuin miltä päältä päin näyttää, kunhan kuorimme ytimen esiin: Mikä on ihmisen identiteetti? Missä määrin ihminen hallitsee tekojaan?

Matti Savolainen  (Aikakoneesta 1/1990)



Takaisin arvosteluhakemistoon

Takaisin Aikakoneen arkistoon


Takaisin sivun alkuun